Syksyinen meri oli koitua kalastajien kohtaloksi: Avun saapuessa vettä oli polviin asti

Syksyinen sää oli koitua kahden miehen kohtaloksi Suomenlahdella Porvoon Gäddragfjärdenillä. Kalassa olleiden miesten asianmukaiset varusteet ja ripeä toiminta kuitenkin pelastivat heidät kiperästä tilanteesta. 

Perämoottorivene oli ajanut navigointivirheen takia matalikolle noin 15 solmun nopeudella.  Miehet pysyivät rytäkässä veneen kyydissä,  eikä kukaan loukkaantunut. Tuuli painoi kaksikkoa vuotavassa veneessä ja heillä oli täysi työ päästä turvaan Gäddragin rantaan. Toinen miehistä ehti melomisen alkaessa soittamaan hätänumeroon. Ilmoituksen perusteella uppoamisvaara oli ilmeinen.

Alkoholilla ei ollut osuutta 

Rajavartiolaitoksen meripelastuslohkokeskus Helsinki hälytti tehtävälle apua. Yksiköiden päästyä paikalle tilanne oli jo rauhoittunut, ja miehet olivat päässeet melomalla Gäddragin rantaan. Veneessä oli tällöin jo polviin asti vettä. Henkilöt selvisivät tilanteesta lopulta kuitenkin kalustovahingoilla ja säikähdyksellä. Merivartiosto tutkii tapahtunutta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Merivartiosto muistuttaa veneilijöitä syksyisen meren armottomuudesta. Kylmä vesi ja kova tuuli saattavat tehdä uimisen lähes mahdottomaksi, vaikka uimataito olisi hyvä.

Merivartioston mukaan tapaus sopii hyväksi esimerkiksi järkevästä pelastautumiseen tähtäävästä toiminnasta: Miehillä oli paukkuliivit päällä, he soittivat hätäpuhelun ja keskittyivät sen jälkeen rantaan melomiseen.

Lue myös:

    Uusimmat