Mainos

Kolme miestä pelastettiin uppoavasta kalastusveneestä Kontiolahdella

Kolme miestä pelastettiin uppoavasta kalastusveneestä lauantai-iltana Kontiolahdella. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan sääolosuhteet onnettomuuspaikalla olivat erittäin haastavat pimeyden, tuulen ja runsaan lumisateen vuoksi.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen uppoamassa olleesta  kalastusveneestä Höytiäisen Voiluodolla ennen iltaseitsemää. Päivystävä palomestari Sami Meriläinen kertoo, että veneessä oli kolme aikuista miestä, jotka hälyttivät itse apua matkapuhelimilla huomattuaan ajaneensa karille.

Voiluoto sijaitsee keskellä järvenselkää, ja sieltä on Meriläisen arvion mukaan matkaa lähimmälle rannalle kilometrin verran. Apuun lähti pelastuslaitoksen ja Joensuun järvipelastajien veneitä. Turmavene oli karilla, mutta yhä pinnalla, kun pelastajat pääsivät paikalle.

–  Veneeseen oli tullut vuoto, mutta miehet olivat saaneet pumpattua vettä pois, Meriläinen kertoo.

Hälytyksen tullessa oli jo pimeää

Miehet kuljetettiin ensihoidon tarkistettaviksi. Pelastuslaitoksen mukaan he olivat kylmissään, mutta muuten hyväkuntoisia. Pelastuslaitoksen tiedossa ei ole, minkä vuoksi miesten vene oli harhautunut matalikolle. Hälytyksen tullessa oli jo pimeää ja sankka lumisade heikensi näkyvyyttä.

Itse pelastusoperaatio kesti yhteensä pari tuntia, sillä pelastajilta vei tunnin verran päästä paikalle. Turmaveneen paikallistamista helpottivat veneestä ammutut hätäraketit. Meriläisen mukaan miehet pystyivät myös pitämään matkapuhelimien kautta yhteyttä pelastajiin apua odotellessaan.

Pelastuslaitos haluaakin muistuttaa, että jos vesillä liikutaan huonoissa keliolosuhteissa ja pimeällä, tulee turvavarusteisiin, kuten hätäraketteihin ja pelastautumisasuihin, kiinnittää erityistä huomiota.

Meriläisen mukaan turmavene jäi matalikolle ja sen nostamista järvestä mietitään sunnuntaina.  

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja