Suvi Lindén puhuu vihdoin Ugandan matkasta: "En ollut Patrian asialla"

Patria antoi ministeri Lintilälle selvityksen Uganda-tapauksesta 2:05

Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen matkaseurueessa ollut ex-ministeri Suvi Lindén on kommentoinut vihdoin matkaa. Hän kertoo lyhyessä Facebook-päivityksessään muun muassa matkan tarkoituksesta lisätietoja.

– Kerrottakoon nyt vielä kerran, että olin Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämistä koskevissa asioissa, en Patrian asialla, Lindén kirjoittaa.

Lindén kirjoittaa, että tietoyhteiskunnan edistäminen köyhissä maissa on kuulunut hänen tehtäviinsä YK:n laajakaistakomission erityislähettiläänä vuodesta 2011 alkaen. 

Hän kertoo matkustaneensa ja aikovansa matkustaa jatkossakin näillä asioilla Afrikassa.

– Suomalaisen kuoleman tutkinta kuuluu viranomaisille, hän lisää.

– Mahdollinen tiedottaminen asiasta on viranomaisten ja omaisten harkinnassa ja päätettävissä.

Iltalehden saamien tietojen mukaan Lindén oli kertonut löytäneensä liikemiehen maanantaina aamulla hotellihuoneesta menehtyneenä. Matkakumppanin traaginen löytyminen kuolleena oli ollut Lindénille valtava järkytys ja hän oli tuntenut myös pelkoa.

41-vuotias suomalainen liikemies löydettiin kuolleena viime viikolla hotellihuoneestaan Ugandan pääkaupungista Kampalasta.

Miehen on kerrottu olleen markkinoimassa maassa Patrian tuotteita, mutta Iltalehden tietojen mukaan Lindén oli lupautunut jo pidemmän aikaa tuntemansa liikemiehen kanssa yhteiselle vienninedistämismatkalle, koska tarkoituksena oli edistää Ugandassa tehtäviä teknologiahankkeita.

Lindén on toiminut kokoomuksen kansanedustajana sekä kaksi kertaa ministerinä, ensin kulttuuriministerinä vuosina 1999–2002 ja viestintäministerinä vuosina 2007–2011.

Lue myös:

    Uusimmat