MTV sai kuvat Uganda-kohun dokumenteista – tältä väärennökseksi väitetty kutsukirje näyttää

Noin 40-vuotias suomalaisliikemies kuoli Ugandan pääkaupungissa Kampalassa epäselvissä olosuhteissa. Tämänhetkisten tietojen mukaan mies oli Ugandassa liikematkalla. Miehen Ugandasta saamaa kutsukirjettä on väitetty väärennökseksi.

MTV:n käsiin saaduista, dokumenteista otetuista valokuvista ilmenee, että Suvi Lindén kutsuttiin yhdessä suomalaismiehen kanssa vierailulle Ugandaan.

Entinen ministeri on kommentoinut asiaa Facebookissa. Lindén kertoo, että oli liikkeellä tietoyhteiskuntaa edistävissä asioissa. Lindén on aiemmin toiminut YK:n laajakaistakomission virallisena edustajana erityislähettiläänä. Lindén on sittemmin poistanut tai muuttanut päivityksiään.

Ugandan poliisi selvittää, kuka väärensi turvallisuuspalvelun johtajan kirjeen

Kirjeessä lähettäjän kerrotaan olevanmaan sisäisen turvallisuuspalvelun johtaja. Ugandan poliisin tiedottaja kertoi kuitenkin jo aikaisemmin Ylelle, että kyseinen kirje oli väärennös.

Entinen kokoomusministeri Suvi Lindén oli samaan aikaan Kampalassa kuin kuollut liikemies. Sekä Lintilä että Patria ovat ilmoittaneet, että Lindénillä ei ole kytköksiä Patriaan.

MTV:n haastattelema ugandalaistoimittaja Charles Etukuri haastatteli Lindéniä. Hän kertoo Lindénin olleen haastattelutilanteessa shokissa matkakumppaninsa kuolemasta.

– Mutta hän kyllä tiesi minun olevan toimittaja. Kun olin kiinnostunut siitä, miksi he olivat tulleet Ugandaan, hän kertoi minulle että he olivat tulleet yhdessä liikematkalle.

Ugandalaistoimittaja MTV:lle: En valehdellut Suvi Lindénille olevani poliisi 0:59

Myyntimies sai valtuuden markkinoida Patrian tuotteita matkallaan

Liikemies oli saanut Patrian myyntipäälliköltä valtuuden markkinoida yhtiön tuotteita Afrikan-matkalla. Patria on kertonut, että myyntipäällikkö antoi valtuudet ilman esimiehensä lupaa ja valtuuksia.

Patrian Land-liiketoiminnan johtaja Mika Kari, markkinointi- ja myyntijohtaja Juha Simola sekä suomalaisliikemiehen kanssa yhteistyötä tehnyt myyntipäällikkö ovat joutuneet lähtemään yhtiöstä tapauksen vuoksi. Patrian mukaan valtuutuksen antaminen liikemiehelle oli virhe.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) toisti keskiviikkona, että Patrian toimivan johdon tehtävä on palauttaa Patrian luottamus ja uskottavuus. Lintilän mukaan johto valitsee keinot ja hän arvioi myöhemmin, ovatko ne olleet riittäviä.

Patria antoi ministeri Lintilälle selvityksen Uganda-tapauksesta 2:05

Miehen ruumiista löytyi hyönteismyrkkyä ja kokaiinia

Suomessa poliisi on saanut oikeusapupyynnön Ugandan viranomaisilta kuolleen liikemiehen asiassa. KRP on kertonut, että tietojen vaihto liittyy kuolemansyyn selvittämiseen. Yksityiskohdat ovat KRP:n mukaan salassa pidettäviä. Liikemiehen ruumis on nyt toimitettu Suomeen. 

Liikemiehen ruumiista on Kampalan poliisin mukaan löytynyt hyönteismyrkkyä ja kokaiinia. Kuolemaa tutkitaan Ugandassa tiettävästi rikoksena. Ugandan poliisi on ottanut useampia ihmisiä kiinni liikemiehen kuoleman tutkinnassa. Kiinni otettujen mahdollisesta roolista tapahtumiin ei ole kerrottu tai ei ole vielä edes tietoa.

Suomalaisliikemiehen ruumis löytyi Kampalan Pearl of Africa -hotellista 6. helmikuuta. Mies löydettiin sen jälkeen kun hänen vaimonsa oli hälyttänyt hotellin henkilökunnan tarkistamaan miehen tilannetta.

Mitä Ugandassa kuolleen suomalaismiehen tapauksesta tiedetään 2:40

Lue myös:

    Uusimmat