Yle: Ugandalaisesta luksushotellista kuolleena löydetyn suomalaisliikemiehen tapauksessa nostettu murhasyytteet – paikallismedian mukaan ruumiista löytyi lutikkamyrkkyä ja kokaiinia
![Suomalainen liikemies kuoli epäselvissä olosuhteissa Ugandassa - Yle: tapauksessa nostettu murhasyytteet](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png)
Viime vuoden helmikuussa Ugandassa luksushotellista kuolleena löydetyn suomalaisen liikemiehen tapauksessa on nostettu murhasyytteet, kertoo Yle.
Ylen tietojen mukaan murhasyytteet luettiin Buganda Roadin oikeustalolla Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.
Aikaisemmin epäiltyjä syytettiin lievemmästä rikoksesta eli kuolemantuottamuksesta ja heidät oli vapautettu takuita vastaan odottamaan oikeuden tuomiota. Nyt kolmikko on Ylen tietojen mukaan vangittu uudelleen.
Liikemiehen kuolema herätti kohun, kun selvisi, että hän oli matkustanut Ugandaan yhdessä entisen viestintäministerin Suvi Lindénin (kok.) kanssa.
Epäiltynä nainen, jota on Ugandassa kutsuttu suomalaismiehen tyttöystäväksi
Henkirikoksesta syytettiin aiemmin viittä ihmistä, mutta Ylen mukaan kahden muun syytteistä on luovuttu. Murhasta epäillään Ylen mukaan naista, jota on Ugandassa kutsuttu suomalaismiehen tyttöystäväksi sekä tämän kahta kumppania. Murhasta voidaan tuomita Ugandassa kuolemaan.
Ylen mukaan jutun tutkinta oli keskeytyksissä, mutta se avattiin uudelleen ja toimitettiin syyttäjälle viime viikolla vahvoin epäilyksin, että kolmella epäillyllä oli aikomus ja motiivi surmata suomalaisliikemies.
Patrian kanssa yhteistyötä tehneen liikemiehen ruumis löytyi Kampalan Pearl of Africa -hotellista 6. helmikuuta.
Miehen ruumiista on ugandalaismedian mukaan löytynyt lutikkamyrkkyä ja kokaiinia.
Päivitetty 21.34: Murhasta epäillään naista, jonka sanottiin olevan suomalaismiehen tyttöystävä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää