Suurvaltojen vastakkainasettelu on lisääntymässä – tuore turvallisuusraportti varoittaa epävakaasta aikakaudesta

Trump ja Putin tapasivat sittenkin Argentiinan G20-kokouksessa 1:20
Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat G20-kokouksessa Argentiinassa viime vuoden lopulla.

Monenkeskiseen yhteistyöhön perustuva liberaali kansainvälinen järjestys on hajoamassa, arvioi Münchenin turvallisuuskonferenssin alla julkistettu raportti.

Tuoreen raportin mukaan toistaiseksi ei ole vielä selvää, millaiseksi uudet geopoliittiset asetelmat muotoutuvat.

Vanhan ja uuden järjestyksen välisestä ajanjaksosta raportti povaa pitkittyneen epävakauden aikaa. Suurvaltojen vastakkainasettelu on väistämättä lisääntymässä, mutta senkään lopputuloksesta ei ole vielä varmuutta.

Selkeimmäksi syyksi muutokselle raportti nostaa Yhdysvaltain nykypolitiikan, joka ei arvosta kansainvälistä yhteistyötä tai perinteisiä liittolaissuhteita.

Muun muassa Euroopassa eläteltiin vielä presidentti Donald Trumpin virkakauden alussa toiveita sen suhteen, että hallinnon "aikuiset" pitäisivät presidentin aisoissa. Toiveikkuus on sittemmin karissut.

– Monet hallinnon avainjäsenet ovat lähteneet, ja Yhdysvaltain politiikka muistuttaa yhä enemmän Trumpin tviittejä, raportissa tiivistetään.

Yhdysvallat on vetäytynyt liberaalien demokratioiden puolustajan roolista. Liittolaisten kauhuksi presidentti Trump näyttää ihannoivan enemmän itsevaltaisia johtajia.

Raportissa kysytäänkin, voisivatko muut länsidemokratiat yhdistää voimansa monenkeskisen kansainvälien yhteistyön pelastamiseksi. Tämä tarkoittaisi lähinnä muita G7-ryhmän maita sekä Euroopan unionia kokonaisuutena. Raportin mukaan mahdollisia kyvykkäitä ja halukkaita vastuunkantajia on tällä hetkellä kuitenkin hyvin vaikea löytää.

Ensi viikonvaihteessa Münchenissä pidettävään turvallisuuskonferenssiin saapuu kymmeniä valtioiden johtajia sekä ulko- ja puolustusministereitä. Presidentti Sauli Niinistö on mukana asevalvontaa käsittelevässä paneelikeskustelussa, minkä lisäksi hän pitää avauspuheenvuoron arktisen alueen turvallisuutta koskevassa keskustelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat