Mainos

Suurmoskeijaa Helsinkiin puuhannut Pia Jardi: Voidaan rakentaa muuallekin

Suomen muslimiliiton puheenjohtajan Pia Jardin mukaan Helsinki ei ole ainoa vaihtoehto moskeijan ja monitoimikeskuksen sijoituspaikaksi, vaan kokonaisuus voidaan rakentaa muuallekin.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta esitti eilen yksimielisesti, ettei moskeijahankkeelle varata tonttia Helsingin Sörnäisistä.

Jardin mukaan moskeija ja monitoimikeskus olisi kuitenkin syytä rakentaa pääkaupunkiseudulle, koska alueella asuu selvä enemmistö Suomen muslimeista. Jardi on moskeijahankkeen ohjausryhmän jäsen.

Moskeijan puuhaihmiset eivät ole Jardin mukaan toistaiseksi olleet yhteydessä Espooseen tai Vantaaseen hankkeen tiimoilta.

Jardin mukaan kaupunkiympäristölautakunnan päätös oli odotettavissa viime aikojen poliittisen keskustelun jälkeen.

– Nyt me analysoimme tilanteen ja katsomme miten edetään. Me emme ole tehneet tätä siltä pohjalta, että meillä olisi vain yksi mahdollinen sijoitusvaihtoehto, Jardi sanoi STT:lle.

– Me analysoimme tilanteen ja teemme tarvittavia muutoksia projektiin. Jos tuntuu, että Helsingissä on paljon vastustusta, pohdimme muitakin kaupunkeja.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.