Minka Kuustonen löysi itsestään täysin uuden puolen Suurmestari-sarjassa: "Olin alun perin ajatellut, ettei..."

Minka Kuustonen joutuu erikoisen tehtävän eteen 9:37
Minka Kuustonen joutui Suurmestarin ensimmäisellä kaudella erikoisen tehtävän eteen - näin hän suoriutui

Ensimmäisellä kaudella yhdessä Suurmestari-jaksossa nähty Minka Kuustonen yllättyi täysin siitä, kuinka paljon hän innostui kisailusta.

Katsojien rakastama Suurmestari saa jatkoa MTV3-kanavan lauantai-illoissa maaliskuussa, kun viihdetaiteilijat kilpailevat Suurmestarin eli Jaakko Saariluoman suosiosta tämän asettamissa tehtävissä. 

Suurmestarin puolesta tehtäväsuorituksia valvoo viime kaudelta tutusti tuomari Pilvi Hämäläinen. Vakiokilpailijat sen sijaan ovat vaihtuneet ensimmäisen kauden jälkeen. Nyt nelikon muodostavat Aku Hirviniemi, Kiti Kokkonen, Minka Kuustonen ja Miika Nousiainen. Vierailevina kilpailijoina nähdään joukko kirkkaimpia viihdetaivaan tähtiä.

Kuustonen nähtiin vierailevana tähtenä jo ohjelman ensimmäisellä kaudella.

– Olen todella innoissani! Ekalla kaudella oli sairaan kivaa, kun pääsin mukaan yhteen jaksoon, Kuustonen kertoo MTV Uutisille.

Hän tunnustaa yllättyneensä, että nautti kisailuun perustuvan ohjelman tekemisestä niin kovasti. 

– Olin alun perin ajatellut, ettei mulla ole mitään kilpailuviettiä. Löysin kuitenkin itsestäni sellaisen puolen, joka todella yritti löytää sen, miten tehtävän voi ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla. Se oli tosi kiinnostavaa, Kuustonen kiittelee.

Kommelluksia mahtui Kuustosen mukaan kuvausten aikana jatkuvasti, mutta tässä vaiheessa hän ei vielä voi paljastaa liikaa. Itsensä sai kuitenkin pistää likoon monella tavalla.

– Monta kertaa eksyin, menetin itsesuojeluvaistoni, olin kontrolliton ja juoksin päivän aikana paljon sekä käytin aivojani ja luovuutta, ja pidin hauskaa. Tehtäviä oli laidasta laitaan. Osa onnistui, osa ei, hän toteaa salaperäisesti.

Ennen ohjelman kuvauksia Kuustonen kertoo ajatelleensa, että ohjelmassa on mukana häntä matemaattista älykkäämpiä ja ongelmanratkaisutaitoisempia kilpailijoita. 

Hän kuitenkin muistuttaa, että ohjelman suola piilee siinä, että jokainen lähtee ratkaisemaan tehtäviä omalla tyylillään ja siksi erilaisista ominaisuuksista on hyötyä.

– Minun piti paikata niitä ominaisuuksia säntäilyllä, fyysisyydellä ja luovilla ratkaisuilla. Mielenkiintoista oli se, että välillä asioita mietti liian monimutkaisesti, vaikka ratkaisu olikin yksinkertainen. 

Suurmestarin uusi kausi alkaa MTV3-kanavan lauantai-illoissa 27. maaliskuuta kello 20

Lue myös:

    Uusimmat