Suurissa puolueissa ei ehkä vaadita ryhmäkuria aborttialoiteasiassa

Yksikään suurista puolueista ei asetu tällä hetkellä aborttilain muutosta ajavan kansalaisaloitteen tavoitteiden taakse.

Keskiviikkona eduskunnan puhemiehelle luovutettava aloite ajaa terveydenhuollon henkilökunnalle oikeutta kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä.  

Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n kannanotoissa lakimuutoksen tarpeeseen suhtaudutaan penseästi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoo, että puolueella ei ole valmista linjaa asiasta eikä aiheesta ole vielä keskusteltu eduskuntaryhmässä.

Terho ei halua ennakoida aloitteen menestysmahdollisuuksia oman ryhmänsä sisällä tai ylipäätään eduskunnassa.

Lakimuutokselle ei nähdä tarvetta

Kokoomuksessa ja SDP:ssä ei nähdä tarvetta lakimuutokselle.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok.) kertoo, että edellisen eduskunnan aikana aiheesta käytiin vapaamuotoista keskustelua ja kokoomuksen ryhmä oli silloin melko yksimielinen.  

Liki 70 000 antoi tukensa aloitteelle
–Lähes 70000 kannattaa kansalaisaloitetta, joka vaatii terveydenhoitohenkilöstölle oikeutta kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä.  

– Kannatusilmoitusten keruuaika päättyi viime vuoden marraskuussa. Hankkeen verkkosivujen mukaan Väestörekisterikeskus vahvisti kannatusilmoitusten määräksi 67 547.   

– Aloitteen vireillepanijoiden ilmoituksen mukaan aloite ei saanut taloudellista tukea, joka olisi ylittänyt 1500 euron rajan. 

– Porukka on vähän vaihtunut, ja siksi ryhmäkokouksessa täytyy vielä keskustella, että jos jollain on toisenlainen näkemys, niin haluaako hän äänestää toisin asiassa, Tolvanen sanoo.  

Myöskään SDP:n nykyinen eduskuntaryhmä ei ole vielä keskustellut asiasta.  

– Puolueen voimassa olevien kantojen mukaan voi kuitenkin sanoa, että emme kannata henkilöstön jakamista kahteen kastiin sairaaloissa. Kun tälle alalle hakeutuu, niin tietää, että silloin tehtäviin voi kuulua myös raskauden keskeytys, linjaa SDP:n ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.  

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen on henkilökohtaisesti Lindtmanin kanssa samoilla linjoilla.  

– Arvioni on, että aloitteella ei ole läpimenon mahdollisuuksia eduskunnassa.

Vain KD kannatti

Kristillisdemokraatit ehdottivat vuonna 2013 lakialoitteessaan muun muassa, että lääkärit ja muut terveydenhoidon ammattilaiset voisivat vakaumukseensa vedoten kieltäytyä raskauden keskeyttämisestä.

Muut puolueet eivät tuolloin kannattaneet aborttilain muutosta STT:n kyselyssä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ei tosin halunnut ottaa kantaa koko puolueen nimissä, vaan kertoi, ettei lakimuutokselle ole hänen mielestään tarvetta.  

Lue myös:

    Uusimmat