Suuri muutos Helsingin opiskelija-asunnoissa – yksiöiden hakumäärä räjähti

Kun Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas vapautti yksiöt kaikkien pääkaupunkiseudulla opiskelevien haettaviksi, asuntohakemusten määrä räjähti. Viime vuonna hakemuksia oli jätetty heinäkuun lopussa noin 5600. Nyt luku lähentelee jo 10 000 hakemusta. Suurimmalle osalle yksiöitä ei kuitenkaan riitä.

Aiemmin Hoas vuokrasi yksiöitä vain opiskelijoille, jotka olivat asuneet soluasunnossa vähintään puoli vuotta. Yksiöt myös varattiin opiskelijoille, jotka olivat ehtineet edetä opinnoissaan pidemmälle.

Erityisesti uusien opiskelijoiden asunnonhakua rajoittaneita säätöjä on lievennetty viimeisen vuoden aikana.

– Tällä hetkellä kaikilla, joilla on opiskelujensa osalta oikeus hakea Hoasin asuntoa on mahdollisuus hakea sitä asuntotyyppiä, jota tahtoo. Olipa kyseessä sitten yksiö, huone jaetussa asunnossa, kaveriasunto tai perheasunto, Hoasin asiakkuus- ja viestintäjohtaja Liina Länsiluoto kertoo.

– Olemme puhuneet meidän omasta norminpurusta. Teimme samalla myös muita sääntömuutoksia. Aiemmin meillä oli tiukemmat asumisajan rajoitukset keskustakiinteistöissä. Ne poistettiin kaikista muista asunnoista paitsi yksiöistä, joiden kohdalle jätettiin viiden vuoden rajoitettu asumisaika kovan kysynnän vuoksi.

Yksiöitä ei riitä kaikille hakijoille

Sääntöjen purku on näkynyt Länsiluodon mukaan erityisesti yksiöhakemusten valtavasti lisääntyneessä määrässä.

– Kiinnostus on siirtynyt soluasumisesta omaan soppeen. Tällä hetkellä yksiötä hakee 3700 opiskelijaa, kun vuosi sitten yksiöhakemuksia oli alle 200.

Länsiluoto uskoo, että hakemusten tämänhetkinen määrä kuvastaa asuntojen todellista tarvetta. Kaikille hakijoille yksiöitä ei kuitenkaan riitä.

– Elo-syyskuussa vapautui viime vuonna 250 yksiötä. Vuosittain kaikista asuntotyypeistä tehdään kokonaisuudessaan yhteensä 10 000 uutta vuokrasopimusta. Nyrkkisääntö on, että noin kolmasosa kaikista hakijoista saa asunnon vuosittain.

Uusille opiskelijoille tarjotaan siis jatkossakin kimppa-asuntoja. Länsiluodon mukaan järjestelyssä on puolensa.

– Jaetussa asunnossa saa kodin lisäksi kämppikset ja parhaimmillaan elinikäisiä ystäviä. Vuokrakin jää alhaisemmaksi jaetussa asunnossa, hän markkinoi.

Hoas rakentaa uusia opiskelia-asuntoja

Pääkaupunkiseudun opiskelija-asuntojen kysyntä on kovaa. Hoasin mukaan noin 26 prosenttia Helsingin korkeakouluopiskelijoista asuu opiskelija-asunnossa.

Helsingin kaupunginhallitus päättikin kesäkuussa nostaa vuosittaista opiskelija-asuntojen rakentamistavoitetta.

Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio kertoo, että säätiö aikoo rakennuttaa tulevana vuonna pääkaupunkiseudulle enemmän uusia asuntoja kuin koskaan aiemmin.

– Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, aloitamme 2016-2017 yli 600 uuden opiskelija-asunnon rakentamisen. Opiskelijat tarvitsevat asuntoja ympäri pääkaupunkiseutua. Rakennamme uusia kohteita niin keskusta-alueelle kuin kampusten yhteyteen esimerkiksi Kumpulaan. Myös huoneistokoot vastaavat asukkaiden toiveita. Pieniä asuntoja tulee entistä enemmän.

Hoasilta kerrotaan, että lähivuosina uusia opiskelija-asuntoja nousee pääkaupunkiseudulla Kumpulan lisäksi muun muassa Jätkäsaareen, Tapiolaan, Herttoniemeen, Viikkiin, Otaniemeen ja Myyrmäkeen.

Hoasilla on ennestään yli 9200 asuntoa, joissa asuu noin 18 000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat