Suuresta Katiska-huumevyyhdistä tulossa tuomio – pääsyytettyinä Niko Ranta-aho ja Janne Tranberg

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion Suomen suurimpiin kuuluvasta huumejutusta. Katiskana tunnetussa jutussa pääsyytettyjä ovat Niko Ranta-aho ja liivijengi Cannonballin entinen johtaja Janne Tranberg.

Syyttäjien mukaan kaksikko johti Espanjasta käsin doping- ja huumausaineiden salakuljetusorganisaatiota, joka toi Suomeen muun muassa 17 kiloa kokaiinia ja yli 200 kiloa amfetamiinia. Poliisin esitutkinnan mukaan rikoshyöty nousi yli kymmeneen miljoonaan euroon.

Ranta-aho tunnusti viime vuonna suurimman osan syytteistään, muttei maininnut Tranbergia, joka on koko ajan kiistänyt oman väitetyn osuutensa vyyhtiin. Ranta-aho myös johdatti poliisit maastokätköille, joista löytyi kymmeniä kiloja huumeita.

Syyttäjät ovat kyseenalaistaneet Ranta-ahon tunnustuksen ja motiivit sen takana. Syyttäjien mukaan ei ole uskottavaa, että hän olisi yksin johtanut laajaa huumeiden maahantuonti- ja levitysorganisaatiota.

– Ranta-aho on epäuskottavan korostetusti halunnut ottaa vastuuta ja antaa kuvaa (itsestään) organisaation ainoana johtajana. Tällaiseen määrään maahantuontia vaaditaan tietoa siitä, että kenelle ja miten tällaisia määriä saa ylipäänsä kaupaksi, syyttäjä Heli Vesaaja sanoi loppulausunnoissaan oikeudelle syyskuussa.

Syyttäjien mukaan Ranta-ahoon liitetyistä ihmisistä ainoastaan Tranbergilla oli tällainen levitysorganisaatio valmiina.

Ranta-ahon puolustus vaatinut lievempää rangaistusta

Tranbergin puolustuksen mukaan syytteet ovat ylimalkaisia ja epämääräisiä eikä jutussa saatu näyttöä siitä, että Tranberg olisi ollut Ranta-ahon tekijäkumppani.

– Syyttäjän mielestä ei ole epäselvää, että he toimivat yhdessä. Se on erittäin epäselvää. Pidän pikemminkin näytettynä, että Ranta-aho ei ole toiminut Tranbergin kanssa -- savuavaa asetta ei ole löytynyt, Tranbergin asianajaja Jaakko Tuutti sanoi loppupuheenvuorossaan.

Ranta-ahon puolustus on katsonut, että oikeuden pitäisi rangaistusta määrätessään ottaa huomioon se, miten Ranta-aho on pyrkinyt selvittämään rikoksiaan sekä vähentämään niiden aiheuttamia haittoja.

– Nämä (huume)määrät ovat niin isoja, että ilman lieventäviä perusteita (rangaistus) on se 13 vuotta -- kun selvittäminen otetaan huomioon, katsomme, että seuraamuksen tulisi olla yhdeksän vuoden tienoilla, Ranta-ahon asianajaja Hannu Kaitaluoma sanoi loppulausunnossaan.

Uusia rikosepäilyjä pian vapautumisen jälkeen

Ranta-ahon ja Tranbergin lisäksi jutussa on kaikkiaan kymmeniä syytettyjä. Oikeudenkäynti alkoi alkuvuodesta viime vuonna ja kesti syksyyn asti.

Sittemmin Ranta-aho on vangittu uusien rikosepäilyjen vuoksi. Kahden törkeän huumausainerikoksen epäillään tapahtuneen viime vuoden elo-marraskuussa Helsingissä ja Vantaalla ja törkeän veropetoksen vuosina 2016–2020 Tampereella.

Ranta-aho oli Katiska-tutkinnan takia tutkintavankeudessa lähes vuoden, mutta vapautui viime vuoden kesäkuussa. Hänen epäillään siis syyllistyneen uusiin huumausainerikoksiin pian vapautumisensa jälkeen.

Ranta-ahon lisäksi uudessa tutkinnassa on useita muita epäiltyjä, joista osa on syytteessä myös Katiska-jutussa.

Katiska-vyyhti liittyy myös toiseen isoon huumejuttuun, jonka käsittely alkoi viime kuussa Helsingin käräjäoikeudessa. Poliisin mukaan Suomeen salakuljetettiin huumeita Hollannista kukka- ja huonekasvilastien seassa yli 20 miljoonan euron arvosta.

KRP on kertonut, että näin Suomeen tuotiin myös suuri osa Katiskan huumeista. KRP:n mukaan Katiskaan liittyneitä huumeita tuotiin kaksi isompaa erää ja asiakkaana toimi Ranta-aho.

MTV Uutiset Live seuraa aamupäivällä annettavaa tuomiota ja sen jälkiseurauksia. 

Lue myös:

    Uusimmat