Susan palautti vahingossa esseen kyseenalaisella työotsikolla – nauruaan pidättelevä kämppis kuvasi järkyttyneen reaktion
Opiskelija järkyttyi pahemman kerran tajuttuaan virheensä, kertoo New York Post.
Moni opiskelija lienee joskus kirjoittanut esseeluonnoksen nimeen jotain, mitä ei soisi opettajan näkevän. Joskus voi käydä myös niin, että tuon nimen unohtaa muuttaa ennen lähettämistä. Näin kävi ainakin Susan-nimiselle.
TikTokissa on kerännyt yli 6,7 miljoonaa katsojakertaa video, jolla Susan itkee, koska hän ei tarkistanut esseensä nimeä ennen kuin palautti työnsä. Otsikoksi jäi: ”stupid f—king paper that has no meaning”, vapaasti suomennettuna "hemmetin tyhmä essee, jossa ei ole mitään järkeä”.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Videon on ilmeisesti kuvannut tytön kämppäkaveri Emma, jonka @hanspoet-nimeä kantavalla TikTok-tilillä video on julkaistu. Videon tekstissä Emma kertoo, miten toinen palautti työn muuttamatta otsikkoa. Susan istuu lattialla ja itkee erehdystään. Myös kyseinen koulutyö näkyy videolla.
– Tämä ei ole hauskaa, tyttö nyyhkyttää.
– Tämä on surullista.
Emma näyttää olevan eri mieltä tilanteen vakavuudesta. Hän tuntuu pidättävän nauruaan videolla. Samaan aikaan Susan itkee ääneen.
Saa palauttaa työn uudelleen
Loppujen lopuksi kaikki näytti päättyvän onnellisesti. Toisella videolla Susan kertoo lähettäneensä opettajalle sähköpostia, jossa pahoittelee karkealla otsikolla lähetettyä työtään, selittää sen olleen luonnos ja kertoo lähettävänsä työn uudelleen. Opettaja kiitti viestistä ja pyysi tyttöä lähettämään työn uudelleen.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Nyt odotellaan arvosanaa, Susan toteaa lopuksi.
Lähteet: New York Post, Hanspoet / TikTok
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää