Surujen vuosi toi Miss Plus Size Niina Kuhtalle lisäkiloja: "Olen mennyt tietyn rajan yli"

Miss Plus Size Niina Kuhta lähti laihdutusohjelmaan, koska haluaa voida paremmin. Pelkkä laihtuminen ei motivoi.

Miss Plus Size -kilpailun vuonna 2018 voittanut Niina Kuhta on yksi Suurin pudottaja Suomi -ohjelman kilpailijoista. Missikaunotar kokee, että kutsu ohjelmaan tuli hänelle kuin tilauksesta.

 – Alkoi olla aika tukala olo oman kropan kanssa. Olen ottanut aika reilusti kiloja tässä. On ollut sellainen surujen vuosi ja olen ehkä piiloutunut kotiini. 

Kuhtan äiti nukkui pois vuoden 2018 heinäkuussa. Äiti oli sairastanut pitkään ja menettänyt puhekykynsä. Suureen menetykseen haettiin lohtua ruuasta.

– Ruoka on ollut lohduttajani ja kaveri. Se on saanut minut voimaan huonosti. Olen aina ollut ylipainoinen, mutta nyt olen mennyt tietyn rajan yli, Kuhta kertoo.

Kuhta lähti ohjelmaan mukaan, koska halusi voida paremmin. Ajatus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista motivoi enemmän kuin pelkästään laihtuminen. Kuhta kokee elämäntapansa epäsäännöllisiksi.

– Jonain päivänä saattaa mennä pitkälle iltaan, että syön, ja sitten syönkin koko yön. Toisinaan taas syön pari päivää terveellisesti ja sitten ollaankin pitsalla.

Kuhta haluaa saada ohjelman jälkeen lisää itsevarmuutta, jota häneltä ennestäänkin löytyy.

–  Onnistumiset tuovat lisää itsevarmuutta. Haluan olla myös hyvinvoiva ja kurvikkaampi.

Lue myös:

    Uusimmat