Mainos

Supo nosti uhka-arviotaan: Terroriuhka Suomessa vakavampi kuin koskaan aiemmin

Terroriuhka on Suomessa aikaisempaa korkeampi, arvioi suojelupoliisi.

Uhkaa on sen mukaan nostanut Suomen profiilin nouseminen islamistisessa propagandassa ja terrorismintorjunnan kohdehenkilöiden yhä vakavammat yhteydet terroristiseen toimintaan.

Suurimman terrorismin uhan muodostavat edelleen yksittäiset toimijat tai pienryhmät, jotka saavat motivaatiota radikaali-islamilaisesta propagandasta tai terrorijärjestöjen kehotuksista. Supo kertookin sen tietoon tulleen aiempaa vakavampia terrorismiin liittyviä hankkeita ja suunnitelmia Suomessa.

– Koska terroriuhka Suomea kohtaan on vakavampi kuin koskaan aiemmin, on tärkeää kyetä kertomaan siitä mahdollisimman selkeästi. Terrorismintorjunnan toimintaympäristön jatkuvan muutoksen takia olemme päättäneet ottaa käyttöön neliportaisen asteikon uhkatason kuvaamiseksi, suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoo tiedotteessa.

Nykyisen uhka-arvion mukaan uhka on kokonaisuuden tasolla kohonnut. Muut mahdolliset uhkatasot ovat matala, korkea ja erittäin korkea.

Aiemman marraskuussa 2015 tehdyn uhka-arvion mukaan yksittäisten väkivallantekojen uhka Suomessa oli kohonnut, mutta terrorijärjestöjen suunnitelmallisten iskujen uhka oli matala. Nyt tilanne on siis kokonaisuutena kohonnut.

3:23

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.