Poliisille kaavaillaan tiedusteluvaltuuksia nykylain pohjalta

Poliisille kaavaillaan useita tiedustelutehtäviä 0:57

Poliisille kaavaillaan tiedusteluoikeuksia samoin valtuuksiin, joita nykyään käytetään rikosten ehkäisyyn ja selvittämiseen, kertoo ylijohtaja Kauko Aaltomaa sisäministeriöstä.

Valtuudet halutaan sekä kotimaan että ulkomaan tiedusteluun.   

Poliisin tiedusteluvaltuuksia kaavaillaan vain suojelupoliisille. Tiedustelusta päätöksen tekisi aina sen päällikkö. Tiedusteluasioita käsitteleväksi tuomioistuimeksi kaavaillaan Helsingin käräjäoikeutta.  

Aaltomaan mukaan siviilitiedustelussa ei ole nähty tarvetta uusiin valtuuksiin, vaan nykyiset poliisilaissa säädetyt keinot riittävät. Erona nykyiseen olisi, että samat valtuudet halutaan "kansallisten uhkien torjumisessa" käyttöön varhaisemmassa vaiheessa, ennen kuin kyse on edes rikoksen valmistelusta.  
Samaan aikaan valmistellaan lainsäädäntöä myös sotilastiedusteluun.

Yhteinen riippumaton valvontaelin

Sekä sotilas- että siviilitiedustelulle kaavaillaan yhteistä riippumatonta valvontaelintä, joka vastaisi niiden juridisesta valvonnasta. Lisäksi tiedustelua valvottaisiin myös parlamentaarisesti.  

Tiedustelun ylin koordinaatioelin taas olisi ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (utva) yhdessä tasavallan presidentin kanssa.  

Ylijohtaja Aaltomaan mukaan koordinaatio sopisi paremmin utvan kuin koko hallituksen tehtäviin, koska kaikkien ministerien tehtävät eivät liity lainkaan tiedustelutietoon.  
Tiedustelulainsäädäntöä on valmisteltu työryhmissä, joiden työ on loppusuoralla. Esitykset julkistettaneen 2-3 viikon kuluttua. Suunnitelmia esiteltiin keskiviikkona Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa Helsingissä.

Juttua päivitetty kello 20.55.

Supo:"Ei välitöntä uhkaa Suomeen" 1:28

Lue myös:

    Uusimmat