Koittaako "Joementum" vai iskeekö "Berniemonium"? Biden sai taivaan lahjan juuri ennen supertiistaita

"Joementum"tuli ja valtasi Yhdysvaltojen demokraattien esivaalin – MTV Uutiset ennakoi huipputärkeää päivää 6:07
MTV Uutiset LIve kertoi, kuinka Joe Biden otti ylivoimaisen voiton Etelä-Carolinan esivaalissa.

Demokraattien presidenttiehdokaspelissä Vermontin senaattorin Bernie Sandersin rinnalle on viimein noussut vanha ennakkosuosikki, entinen varapresidentti Joe Biden. Jälkimmäinen sai yllättävää vetoapua viime hetkillä ennen supertiistaita.

Yhdysvaltojen demokaattipuolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivillä on edessään huipputärkeä päivä. Niin sanottuna supertiistaina äänestetään kaikkiaan 15:ssä esivaalissa, ja jaossa on 1 344 kaikkiaan 3 979 delegaatista.


Ehdokkaat ovat kokeneet nousuja ja laskuja esivaalikampanjoinnin aikana. Massachusettsin senaattori Elizabeth Warren piti ennakkosuosikin viittaa harteillaan vielä joulukuussa. Miljardööri Michael Bloombergista puhuttiin vielä pari viikkoa sitten mahdollisena ehdokkaana. Entinen pormestari Pete Buttigieg pärjäsi niin hyvin, että hän voitti Iowan esivaalin.

Tällä hetkellä heidän mahdollisuutensa ovat kuitenkin käytännössä olemattomat. Warren on jäänyt mielikuvissa heikommaksi liberaaliksi kuin ehdokaskisaa johtava Vermontin senaattori Bernie Sanders.

Michael Bloombergin katastrofaaliset väittelykyvyt eivät vastanneet sitä satojen miljoonien dollarien rahamäärää, jotka hän on kaatanut kampanjaansa. Pete Buttigieg teki laskelmia ja huomasi, ettei mikään matematiikka näytä hänelle väylää presidenttiehdokkuuteen.

Samaan päätelmään tuli maanantai-iltana Minnesotan senaattori Amy Klobuchar. Havaijin kongressiedustaja Tulsi Gabbard taas kampanjoi vaihtoehtoehdokkaan sisulla, eikä ole vakavasti otettava kandidaatti.

Jäljelle jää kaksi varteenotettavaa ehdokasta: Bernie Sanders ja entinen varapresidentti Joe Biden.

"Joementum" siivittää Bidenia

Helmikuu oli yhtä tuskaa Joe Bidenille. Tappiot Iowan, New Hampshiren ja Nevadan esivaaleissä näyttivät siltä, että Bidenin kolmaskin yritys demokraattien presidenttiehdokkuuteen on tuhoon tuomittu. Biden jäi rannalle myös vuosina 1988 ja 2008.

Karkauspäivä kuitenkin pelasti Bidenin. Hän murskasi vastustajansa keräämällä Etelä-Carolinan esivaalissa 48,4 prosenttia osavaltion äänistä. Kakkoseksi sijoittunut Bernie Sanders sai äänistä 19,9 prosenttia.

Tyrmäysvoitto näyttää tuoneen 77-vuotiaalle Bidenille niin sanottua "Joementumia", eli nostetta kohti supertiistaita. Mikä tärkeintä, kaksi nimekästä vastustajaa, eli Pete Buttigieg ja Amy Klobuchar jättäytyivät pois supertiistaista viime hetkillä ja lupasivat tukensa Bidenille.

Buttigieg ja Klobuchar kampanjoivat samanlaisella maltillisella linjalla, jota Joe Biden edustaa. Heidän jättäytymisensä ohjaa ääniä entiselle varapresidentille entisestään. Taivaan lahjana molemmat vielä päättivät tukea Bidenia kevään esivaalikilvassa.

Vielä viikko sitten Sanders oli Fivethirtyeightin ennusteen mukaan viemässä 573 delegaattia Joe Bidenin 283 delegaattia vastaan. Maanantaiaamuna tilanne näytti kuitenkin huomattavasti tasaisemmalta:


Viikko sitten ennustettu noin 200 delegaatin etumatka olisi voinut olla liian suuri kurottavaksi umpeen. Reilun sadan delegaatin ero puolestaan olisi täysin mahdollista saavuttaa. Odotettavissa on, että Buttigiegin ja Klobucharin vetäytyminen hilaa Bidenia entistä lähemmäksi Sandersia.

Kalifornia on Sandersin turvaverkko

Bernie Sanders lähtee supertiistaihin ennakkosuosikkina. Hänellä on vahva kannatuspohja, jota muut ehdokkaat eivät saa nakerrettua helposti. Esimerkiksi pahinta kilpakumppania Joe Bidenia rasittaa miljardööri Michael Bloombergin suosio.

Sandersille saattaa kuitenkin koitua yllättäviä vaikeuksia. Fivethirtyeightin ennusteissa osavaltiot Texasista itään näyttävät hyvin vaikeilta Sandersille.


Delegaattien enemmistö on supertiistaina tippumassa Sandersille lähinnä erittäin liberaalin Kalifornian ansiosta. Kolme neljäsosaa ääntenlaskennasta pitäisi valmistua keskiviikon aikana, mutta lopullisten tulosten laskennassa voi mennä kolmekin viikkoa.

Siispä on helppo kuvitella tilanne, jossa ensimmäiset Kalifornian tulokset eivät ole Sandersille kovin suosiollisia. Tällöin vaarana on, että Sanders joutuu negatiivisen uutisoinnin uhriksi, ja "Joementum" pyyhkäisee "Berniemoniumin" tieltään.

Lopuksi on syytä korostaa, että supertiistain vaikutusta esivaalien jatkoon on erittäin vaikeaa ennustaa etukäteen. Varmaa on vain se, että demokraattien ehdokas on selvillä vasta pitkälti kevään tai kesän puolella.

Korjaus 3.3.2020 kello 7.24: Michael Bloomberg on käyttänyt satoja miljoonia, ei miljardeja dollareita.

Lue myös:

    Uusimmat