Superhelteet eivät palaa – sateisen ja tuulisen juhannuksen jälkeen luvassa on lisää vettä: "Sitä pitää toivoa kunnolla, luonto on huutanut kuivuutta iät ja ajat"

Kuivuus heikentää satonäkymiä 2:06

Sateiseksi ennustetun juhannuksen jälkeen ei kannata pakata sadetakkeja kaapin perälle, sillä epävakautta on luvassa vielä juhannuksen jälkeenkin.

– Lännestä tulee uusia laajoja matalapaineen alueita Suomen alueelle. Ne joko liikkuvat pois päin tai jäävät pidemmäksi aikaa, kertoo Forecan meteorologi Juha Föhr.

Video: Alkukesän kuivuus on heikentänyt satonäkymiä

Juhannusta vietetään tänä vuonna sateisessa ja paikoin voimakkaan tuulisessa säässä. Ennusteen mukaan Suomeen saapuu juhannusaatoksi etelästä voimakas matalapaine. Siihen liittyvä sadealue leviää perjantain vastaisena yönä suureen osaan maata.

Juhannusaaton sateet ovat runsaita, ja vettä kertyy yleisesti 10–20 millimetriä, paikoin jopa 30–50 millimetriä. Perjantaina sateet saavuttavat myös Lapin.

Uusia sateita Suomeen saadaan jo juhannuksen jälkeisen viikon puolivälissä Suomen yli kulkee sateita lännestä itään.

Myös ensi viikon lopuksi Suomen yllä on matalapaineen alue, joka tuo mukanaan runsaita sateita.

– Ehkä tässä otetaan takaisin sitä alkukesän kuivuutta. Luonto on iät ja ajat huutanut kuivuutta, niin pitää vaan toivoa kunnolla sadetta. Se on minun tahtotilani, Föhr naurahtaa.

"Kesäksi laskettava lämpötila"

Juhannuksen jälkeisen viikon ilmamassa ei ole kovin kylmä, mutta pilvisyys ja sateet voivat laskea päivälämpötiloja.

– Periaatteessa alkuviikosta voi olla hyvinkin yli 20 astetta, Föhr kertoo.

Matalapaineiden jälkeen lämpötilojen viileneminen on mahdollista.

– Suomen oloissa lämpötila on ihan kesäksi laskettavaa, että ei tässä mitään katastrofia ole, Föhr muistuttaa.

Helteet eivät tee paluuta

Alkukesän kaltaista isoa hellejaksoa ei ole tiedossa juhannuksen jälkeen.

– Helteet eivät ole täysin poissuljettuja, mutta alkukesää vastaavaa jaksoa ei ole odotettavissa, Föhr kertoo.

Meteorologi itse näkee vaihtelevan säätilan ainoastaan hyvänä asiana.

– Ei kukaan jaksa katsoa mitään säätilaa loputtomiin. Hellejaksonkin aikana saa katsoa, miten kaikki kuolee ympärillä.

Katso tästä vielä viiden vuorokauden ennuste paikkakunnallesi.


Lue myös:

    Uusimmat