Suosionsa huipulla oleva Olavi Uusivirta: "Välillä pitää ottaa kalenterista sivuja pois"

Seitsemännen studioalbuminsa taannoin julkaissut laulaja-näyttelijä on suosionsa huipulla.

Tämän miehen aika ei käy pitkäksi. Olavi Uusivirta, 32, näyttelee miespääosaa 25. maaliskuuta ensi-iltansa saavassa Onnenonkija-elokuvassa, hänen seitsemäs studioalbuminsa Olavi julkaistiin helmikuussa ja keikkapaikat ovat täynnä yleisöä.

Välillä pitäisi käydä kotonakin kääntymässä. Miten miehen aika riittää kaikkeen?

– Ennakkosuunnittelua se vaatii. Yksi kikka, minkä olen todennut hyödylliseksi, on se, että silloin tällöin kalenterista silloin tällöin sivuja pois, niin, ettei voi sopia niille päiville mitään, Uusivirta kertoi MTV.fille Onnenonkijan lehdistönäytöksessä Helsingissä.

– Muuten sinne tulee aina sovittua asioita. Tai ainakin pitää kirjoittaa päivien kohdalle "älä sovi mitään" ja laittaa perään riittävän monta huutomerkkiä. Muuten sitä ajattelee, että "eihän tässä ole mitään", laittaa siihen pienen pistemäisen asian. Niistä pienistä pistemäisistä asioista muodostuu jättimäinen, kaoottinen kokonaisuus. Siitä tulee lumipallomainen efekti.

Olavi Uusivirran debyyttilevy Nuoruustango julkaistiin vuonna 2003. Miehen seitsemäs albumi Olavi julkaistiin helmikuussa. Levy nousi Suomen albumilistan ykköseksi ja keikoilla on riittänyt yleisöä.

– Tuvat ovat olleet täynnä. On ollut mainiota huomata, että 13 vuoden harjoittelun jälkeen salit alkavat täyttyä. Ehkä sitä on vihdoin tehnyt jotain oikein.

– Tämä on ensimmäinen listaykkönen urallani! Tenavana Radiomafialta tullut Lista Top 40 -ohjelma oli tärkeä asia minulle ja tärkeä väylä uudelle musiikille. Sillä on ollut ikoninen asema omassa musiikki-innostuksessani.

Uusivirran roolihahmo Onnenonkija-elokuvassa on nimeltään osuvasti Olavi. Elokuvan kantava teema on blogimaailma.

– Seuraan enimmäkseen kirjallisuus- ja runousblogeja. Joitain musiikkiblogeja myös.

Entä jos Uusivirta aloittaisi oman blogin, mikä sen nimeksi tulisi?

– Hmm. Johnny B. Goethe. Eri kulttuurialojen mash-up, Olavi sanoo ja naurahtaa päälle.

Olavi Uusivirta pitää bändeineen toukokuun keikkataukoa. Esiintymisiä riittää kuitenkin tiiviiseen tahtiin vappuun asti ja kesällä Uusivirran voi nähdä lukuisilla festareilla.

Kevään keikat vievät laulajan Inariin asti.

– Tällä hetkellä en ole mukana missään teatteriesityksissä. Keikkailu ja teatteri tapahtuvat molemmat viikonloppuisin, ja nyt keikat sulkevat teatterin pois.

Uusivirta näyttelee vuonna 2017 Ylellä nähtävässä, Lauri Nurksen ohjaamassa Presidentti-draamasarjassa. Sarjaa kuvataan parhaillaan ympäri pääkaupunkiseutua.

– Tämä vuosi on melkeinpä keikkojen osalta jo täyteen buukattu. Nyt on sillä puolella kovaa kysyntää. Aina ei ole ollut näin, ja nyt tilanne on melkeinpä ihanteellinen.

– Ensi vuodelle myydään jo keikkoja. Pitää olla kiitollinen tästä tilanteesta.

Onnenonkija saapuu elokuvateattereihin perjantaina 25. maaliskuuta. Olavi Uusivirran keikkakalenteri löytyy täältä.

Katso Onnenonkijan traileri ja Uusivirran Tanssit vaikka et osaa -musiikkivideo alla!



Lue myös:

    Uusimmat