Suosikkisarja Au pairit palaa ruutuihin – nämä neljä nuorta suuntaavat Havaijille

Ylen Au pairit -sarja palaa kuudennen kauden voimin. Formaatti on myös myyty ulkomaille.

Ylen Au pairit -sarjan kuudennella kaudella seurataan Havaijille Au pair -töitä tekemään suuntaavaa nelikkoa, johon kuuluvat Talvikki, Emma, Annikaja Amma.

Kuten au pairit, myös isäntäperheet ovat hyvin erilaisia: päädymme lapsensa kotikouluttavan perheen, eläväisen yksinhuoltajaäidin, ankaran ja lapsiaan herkästi kurittavan isän sekä luomufarmia pyörittävän perheen vapaaehtoisia, sukulaisia ja jopa porsaita vilisevään kotiin, Ylen tiedotteessa kuvaillaan.

Kiinasta vauvana adoptoitu Talvikkiasuu vanhempiensa kanssa Helsingissä. Hän on kiltti ja tunnollinen, mutta epävarma siitä, mitä haluaisi elämässään tehdä. Viime kevään ylioppilas toivookin, että Havaijilla vietetty aika kirkastaisi hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan. Suomeen Talvikkia jää kaipaamaan poikaystävä Juho, ja pitkä ero jännittää molempia.

Vantaalla vanhempiensa kanssa asuva suomenruotsalainen Emmasaapuu Havaijille jälkijunassa ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Juhlasuunnittelijan urasta haaveileva Emma odottaa innolla biletyksen täyteistä syksyä Havaijilla. Emma ei ole lainkaan varma, pitääkö hän lapsista, mutta suuntaa ennakkoluulottomasti kohti uusia seikkailuja.

Tamperelainen Annikaon porukan sähikäinen. Suorapuheinen ja temperamenttinen Annika ei epäröi lausua mielipiteitään ääneen. Rikkinäisen lapsuuden elänyt rämäpää on aikuistunut varhain, mutta ei ole koskaan aiemmin matkustanut Suomen rajojen ulkopuolelle. Annika on sinkku ja rakastaa biletystä, mutta on tottunut hoitamaan lapsia eikä kavahda ajatusta perhearjen pyörittämisestä.

Ammaopiskelee Tampereen yliopistossa informaatiotutkimusta. Gradu odottaa tekijäänsä, mutta Amma haluaa aikalisän ennen aloilleen asettumista. Kirjastojen syövereissä iltahämäriin asti viihtyvää Ammaa huolettaa hiukan se, miten trooppinen aurinko sopii hän herkälle hipiälleen. Lastenhoitoa kypsä 23-vuotias ei kokemuksen puutteesta huolimatta pelkää. 

Suomalaisen Aito Median ja Yleisradion kehittelemä formaatti on myyty Alankomaihin. Formaatti on valjastettu nopeasti käyttöön, ja ensimmäistä kautta aletaan kuvata jo kesäkuussa Yhdysvalloissa. 

Lue myös:

    Uusimmat