Suomi on jäänyt jälkeen uusimpien syöpähoitojen käytössä – alle Euroopan keskitason ja reilusti muiden pohjoismaiden perässä – Erikoislääkäri: "Huolestuttavaa"

Uusilla teknologioilla syöpää vastaan 13:32

Suomi on useiden asiantuntijoiden mukaan jäänyt jälkeen uusimpien syöpähoitojen käytössä, tiedottaa lääkeyhtiö MSD Finland.

Video: Suomessa kehitetään huippuluokan teknologiaa syöpien nujertamiseksi. Katso keskustelu lokakuulta!

Modernien, niin sanottujen immuno-onkologisten lääkkeiden käytössä Suomi on tiedotteen mukaan Euroopan keskitason alapuolella.

Immuno-onkologisilla hoidoilla tarkoitetaan syöpälääkkeitä, joilla vahvistetaan elimistön omaa immuunireaktiota syöpää vastaan. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa tämäntyyppisillä lääkkeillä oli viisi kertaa Suomea enemmän hoitopäiviä vuonna 2017.

– On huolestuttavaa, jos tällainen lääkkeen sisäänajo kestää Suomessa näin pitkään, ja uhkaamme pudota näiden hoitojen suhteen Länsi-Euroopan maiden kelkasta, Satakunnan keskussairaalassa keuhkosyöpäpotilaita hoitava keuhkosairauksien erikoislääkäri Matti Pietiläinen toteaa tiedotteessa.

Pietiläisen mukaan syy sille, että vaikkapa solunsalpaajahoitoja pitkäkestoisemman avun antavia immuunihoitoja hyödynnetään Suomessa muita Pohjoismaita vähemmän, on raha.

– Hoidot ovat hyvin siedettyjä ja niiden tehosta on hyvä näyttö, joten en keksi muita syitä kuin taloudelliset näkökulmat ja yleinen varovaisuus.

HYKSin Syöpäkeskuksen osastonylilääkärin Petteri Hervosen mukaan innostus Suomessa oli varovaista jo muutama vuosi sitten hoitojen tullessa mahdollisiksi.

– Kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että Suomi on syövänhoidon kärkimaita, mutta aina välillä jonkun tietyn syövän ja tietyn lääkityksen suhteen me putoamme sellaiseen tilaan, että meillä ei olekaan sitä hyvin saatavilla, Hervonen sanoo tiedotteessa. 

Lue myös:

    Uusimmat