Suomi hakee voimalla kansallista poikkeusta EU:ssa valmisteltavaan asedirektiiviin. Hallitus vaikuttaa luottavaiselta, että poikkeus voitaisiin myöntää.
– Neuvottelut on käyty hyvässä hengessä. Eli on kannattanut vaikuttaa sekä poliittisella että virkamiestasolla, kertoi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) STT:lle.
Ehdotus asedirektiiviksi julkistettiin Pariisin terrori-iskujen jälkeen, ja direktiivin valmistelu jatkuu. EU-direktiivin muutosehdotuksessa sotilasasetta muistuttavien automaatti- ja kerta-automaattiaseiden hallussapito kiellettäisiin muilta kuin viranomaisilta.
Niinistön mukaan Suomi vastustaa muutosta, koska kielto voisi pahimmillaan lopettaa Suomen reserviläisammunnat ja heikentäisi siten kansallista puolustusta. Puoliautomaattisilla reserviläiskivääreillä tehtävät ammunnat ovat reservin omaehtoisen koulutuksen tärkein osa sotilaallisen valmiuden kannalta, hän sanoo.
– Jos nämä (aseet) kielletään, sillä olisi suora vaikutus kansallisen puolustuksemme tasoon, Niinistö perustelee.
Maa- ja metsätalousvaliokunta on vaatinut Suomea pitämään kiinni eriävästä kannastaan myös siksi, ettei lopullisessa direktiivissä kavennettaisi edellytyksiä metsästykseen.
"Kaikkeen pitää varautua"
EU:ssa on muitakin maita, jotka eivät kelpuuta direktiivin muutosta siinä muodossa kuin sitä on esitetty. Eri mailla on omat intressinsä saada muutoksia. Sisäministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan muutosehdotuksia on esimerkiksi Tshekillä, Ruotsilla, Saksalla, Espanjalla ja Britannialla.
