Suomi ensimmäistä kertaa arvokisoihin! Loppuhetkillä hurjaa dramatiikkaa

Suomen miesten futsalmaajoukkue kohtasi Belgian EM-karsintojen päätösottelussa Vantaalla ja eteni 3-2-voitolla kisoihin ollen karsintalohkonsa kakkonen.

Ensimmäinen jakso oli maaliton. Toisella jaksolla Suomen joukkueen avausmaalista vastasi Juhana Jyrkiäinen. Akaa Futsalia edustava Iiro Vanha nosti pallon yli Belgian maalivahti Moustafa Idrissin ja Akaa Futsalia edustava Jyrkiäinen tökkäsi johto-osuman.

Ibrahim Adnane tasoitti ottelun vajaa viisi minuuttia ennen loppua. Tästä ehti vierähtää vain 19 sekuntia, kun avausmaalin tarjoillut Vanha viimeisteli Suomelle 2-1-osuman. Panu Autio teki Suomen kolmannen osuman 3-1 tyhjään maaliin. Diniz Pinheiro kavensi vielä 2-3-numeroihin, mutta tämä ei riittänyt.

Loppuhetkillä nähtiin dramatiikkaa, kun Belgian Leo kaatoi Aution punaisen kortin arvoisesti. Suomen maalivahti Juha-Matti Savolainen esitti loppuhetkillä vielä upean yhden käden torjunnan Belgian vaparipommiin.

Suomi nousi voitollaan toiseksi parhaiden sijoittuneiden rankingissa kuuden parhaan joukkoon, mikä takaa suoran kisapaikan. Suomi aloitti karsinnat tasapelillä Belgiaa vastaan, minkä jälkeen se hävisi kahdesti Italialle. Tätä seurasi kaksi voittoa Montenegrosta.

Italia oli jo aiemmin varmistanut lohkovoittonsa ja se kohtaa päätöspelissä kotonaan Montenegron. 

Lue myös:

    Uusimmat