Lintuharrastajat kertovat joidenkin muuttolintujen lähteneen palaamaan kohti etelää kylmän pohjoisvirtauksen seurauksena. Punakylkirastaiden on havaittu muuttaneen takaisin kohti lounasta.
BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kertoo, että tällainen väliaikainen paluumuutto on tyypillistä keskivaiheen muuttajista nimenomaan rastaille.
– Varsinkin kevään ensimmäiset muuttajat harrastavat siksakkia, jos tulee huonoa säätä, hän kertoo.
Lintubongareille itseasiassa kevään parhaat rastasmuutot ovat hänen mukaansa takaisinmuuttoja. Pelkkä kylmä ei yleensä kuitenkaan riitä ajamaan rastaita takaisin, vaan muuttopäätökseen vaikuttaa myös lumen tuleminen.
Kaksi siiveniskua eteen, yksi taakse
Lehtiniemi kertoo, että tällä hetkellä lintujen kevätmuutto on säätilan vuoksi hyvin pysähdyksissä. Pohjoisvirtauksen aikaansaama vastatuuli ei ole erityisesti pienille linnuille mieluinen muuttosää, koska ne pyrkivät välttämään turhan energiankulutuksen. Kovassa vastatuulessa Lehtiniemen mukaan lintu voikin pahimmillaan kulkea kaksi siiveniskua eteen, yhden taakse.
Sään lämmettyä onkin odotettavissa paljonkin muuttoa lyhyessä ajassa.
– Tiedossa hurjiakin muuttopäiviä, mikä on lintuharrastajille hyvä asia.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
”Kertaheitolla hyvinkin lämmintä”
MTV Uutisten meteorologi toteaa, että ennusteiden perusteella lintujen on päivä päivältä miellyttävämpi saapua Suomeen, sillä lämpötilakin nousee pikkuhiljaa. Viikonloppuna auringon paistaessa voidaan etelässä odottaa kymmentäkin astetta.

