Suomenlinna on haluttu asuinpaikka ja suosittu vierailukohde. Suomenlinnan hoitokunnassa matkailijoiden käytöstä pääasiassa kiitellään, mutta esiin nousee myös muutama asia, joissa petraamalla voitaisiin säästää sekä asukkaiden hermoja että maailmanperintökohteen luontoa.
– Suomenlinnassa on noin 800 ympärivuotista asukasta. Se ei ole mikään kesämökkisaari, vaan yksi Helsingin kaupunginosista. Asukkaat kulkevat töihin muiden ihmisten tapaan julkisilla liikennevälineillä – HSL:n lautoilla tai yksityisellä vesibussilla, Suomenlinnan hoitokunnan kehittämispäällikkö Petteri Takkula sanoo.
Suomenlinnasta tulee asuntoja vuokrattavaksi vain silloin, kun joku muuttaa pois.
– Parina viime vuonna on avautunut kymmenisen asuntoa vuodessa. Hakijoita on tosi paljon, jopa 150–200 hakijaa per asunto. Jotta saari pysyisi elinvoimaisena ja koulu ja päiväkoti säilyisivät täällä, isompiin asuntoihin haetaan ruokakuntia, joissa on enemmän jäseniä.
Vierailijoita Suomenlinnassa käy keskimäärin 800 000 vuodessa.
– Viime vuonna oli kaikkien aikojen eniten kävijöitä, 828 000. Suomenlinna on jatkuvasti suositumpi. Se, että tällainen Unescon maailmanperintökohde sijaitsee minuuttien päässä Kauppatorilta, tuo varmasti aivan valtavasti lisäarvoa koko Helsingin alueen matkailuelinkeinolle. Ihmiset kokevat maailmanperintökohdestatuksen laadun takeena. Ulkomaalaisille Helsingissä kävijöille Suomenlinna on ehdoton kohde.
Suosituimmat vierailukuukaudet ovat kesä-, heinä- ja elokuu, joiden aikana Suomenlinnassa kävi viime vuonna noin 490 000 matkailijaa.
– Tavoitteenamme on kävijämäärän tasaisempi jakautuminen läpi vuoden, jotta Suomenlinnaan saataisiin lisää ympärivuotisia palveluita ja yrittäjien kannattaisi pitää kahviloita, ravintoloita ja museoita auki.