Suopursun tuoksu, kivellä köllöttävä kyy ja termarikahvia eväskeksien kanssa järvimaisemassa – suomalaisilla on monenmoisia syitä mennä kansallispuistoon, ja lauantaina vietettävä Suomen luonnon päivä tarjoaa jälleen yhden.
Kansallispuistokäyntien määrä kasvaa rajusti, sillä reilussa kymmenessä vuodessa luku on Metsähallituksen tilastojen mukaan kaksinkertaistunut. Viime vuonna käyntejä Suomen 40 kansallispuistossa oli ennätykselliset 3,2 miljoonaa.
Tuoksuvien suokasvien ja levollisten kyiden lisäksi kansallispuistoissa voi tulla vastaan myös tulentekokiellon aikaan yksinään savuava nuotio, palanen sinistä suklaapatukan käärettä keskellä polkua ja irrallaan juokseva koira.
Sosiaalisen median retkeilyryhmissä on pitkin kesää jaettu kokemuksia kansallispuistokävijöistä, joille säännöt eivät ole tuttuja tai jotka eivät niistä välitä.
"Ehkä vähän on löystymistä"
Kun väkijoukko kasvaa, joskus myös tyhmyys tiivistyy, vahvistavat sekä Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Timo Tanninen että Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola.
– Ehkä vähän on löystymistä, Tanninen sanoo viitaten kävijöiden käytökseen.
Mitään valtavaa kasvua ilkivalta- tai roskaustapauksissa ei ole Tannisen mukaan tullut, ja esimerkiksi koirat pidetään nykyään aiempaa kuuliaisemmin kytkettyinä, kuten kuuluukin.
Tarvetta rakenteille, opastukselle ja valvonnalle
Kansallispuistojen suosion kasvu on sekä Tannisen että Veistolan mielestä positiivinen ongelma.
– Sehän se on kansallispuistojen tarkoituskin, Veistola muistuttaa nauraen.
– Kansallispuistot on perustettu nimenomaan luonnonsuojelun ja virkistyskäytön yhdistämiseksi, ja ne ovat olleet iso investointi.
Suurin osa väenpaljouden tuomista ongelmista liittyy siihen, että esimerkiksi 10–15 vuotta sitten tehdyt rakenteet eivät kestä nykyistä käyttömäärää. Resurssivajeen vuoksi Metsähallitus on muun muassa purkanut huonokuntoisia pitkospuita, kun uusimiseen ei ole ollut rahaa.
Monet positiivisen ongelman lieveilmiöistä olisivatkin Tannisen ja Veistolan mukaan korjattavissa lisäresursseilla. Täpötäysiksi asioidut puukäymälät ja lahoavat lintutornit ovat kipeästi huollon tarpeessa, ja samalla opastusta ja reittejä on pidettävä kunnossa, jotta ihmisiä voidaan lempeästi ohjata toimimaan oikein.
Korjausvelkaa kymmeniä miljoonia euroja
Tanninen huomauttaa, että esimerkiksi luvaton nuotio tehdään yleensä silloin, kun varsinaiselle nuotiopaikalle on jonoa, ja polttopuuta otetaan laittomasti maasta ja elävistä puista, kun klapivarasto on tyhjänä.
Puutteelliset opasteet saavat myös väen eksymään pois merkityiltä reiteiltä, mikä aiheuttaa maaston kulumista.
– Jos vaikkapa jyrkänteessä ei ole selkeää polkua, reitti lähtee helposti leviämään. Siitä tulee aika ikävän näköistä, Tanninen sanoo.
Luvattomiin nuotioihin, irrallaan juokseviin koiriin tai vääriin paikkoihin parkkeeraamiseen auttaisi valvonta, mutta senkin lisääminen on resurssikysymys. Jo pelkkää korjausvelkaa on tällä hetkellä kymmeniä miljoonia euroja.
Nuuksiossa jonot vähän kuin Venetsiassa
Kävijäpaine ei kohdistu tasaisesti kaikkiin kansallispuistoihin. Mitä vaikeampi puistoon on päästä ja mitä huonommat julkiset yhteydet ovat, sitä harvemmassa ovat kävijät.
Erityisen ruuhkaisia ovat kasvukeskusten liepeillä Etelä-Suomessa sijaitsevat, mutta kooltaan kävijämäärään suhteutettuna pienet puistot, kuten Espoon Nuuksio.
– Ruuhkista käytävä keskustelu keskittyy usein juuri Nuuksioon. Siellä jonot ovat välillä vähän kuin Venetsiassa, Veistola sanoo naurahtaen.
Veistolan mielestä ruuhkia voisi hellittää kolmella keinolla. Ensinnäkin Uudellemaalle olisi syytä saada lisää kansallispuistoja, jotta kävijämäärät jakautuisivat nykyistä useamman alueen kesken. Luonnonsuojeluliitto onkin ehdottanut esimerkiksi Kirkkonummen Porkkalaa kansallispuistoksi. Nykyisiä kansallispuistoja voisi myös laajentaa, jolloin sekä reittejä että suojeltuja paikkoja mahtuisi alueelle enemmän.
Toinen keino on niin kutsuttu vyöhykkeistäminen. Hoito- ja käyttösuunnitelmissa ihmiset ohjattaisiin esimerkiksi pitkospuiden, taukopaikkojen ja valmiiden reittien avulla entistä selkeämmin niille alueille, jotka kestävät kulutusta, ja syrjäseudut saisivat olla rauhassa.
– Se olisi vähän kuin vuoroviljelyä. Jos jokin paikka alkaa kulua, se laitetaan hetkeksi lepäämään, Veistola kuvailee.
Kolmas tapa olisi vahvistaa Metsähallituksen resursseja ja siten huolehtia siitä, että kävijöitä houkutellaan palveluilla ja reittivalinnoilla oikeisiin paikkoihin. Veistola korostaa, ettei kyse ole vain kieltämisestä vaan ”salakavalasti ohjaamisesta”.
Hallitusohjelma lupaa tilanteeseen parannuksia. Ohjelmaan kuuluu muun muassa korjausvelan vähentäminen, luontopalveluiden perusrahoituksen korottaminen ja kansallispuistoverkoston laajentaminen.
Kansallispuiston brändi on laadun tae
Kiinnostus kansallispuistoja kohtaan joka tapauksessa ilahduttaa sekä Metsähallitusta että Luonnonsuojeluliittoa. Tanninen ja Veistola kuvailevat kansallispuistoa kovaksi brändiksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Kansallispuistot vetoavatkin monenlaisiin kävijöihin. Koska luonto on niissä osin koskematonta, luontoharrastajat ja paljon ulkoilua harrastavat voivat kansallispuistoissa ihastella muutakin kuin talousmetsää. Kokemattomille retkeilijöille puistot taas ovat turvallisia vaihtoehtoja opasteineen ja kulkemista helpottavine rakenteineen.
– Kansallispuisto on yleisesti tunnettu ja tunnustettu laadun tae, ja uusavutonkaan ei eksy helpolla. Lisäksi kukin puisto on perustettu syystä, eli ne ovat oikeasti todella hienoja paikkoja, Veistola sanoo.
Kävijämäärät ei likimainkaan samaa luokkaa kuin muualla maailmassa
Tanninen huomauttaa, että kävijöiden houkutteleminen on myös luonnonsuojelun etu. Hän korostaa luonnossa liikkumisen positiivisia vaikutuksia ja omakohtaisen luontosuhteen merkitystä muun muassa sille, kuinka kiinnostuneita ihmiset yleensä ovat ympäristöstään.
Kävijämäärät Suomen kansallispuistoissa eivät myöskään ole likimainkaan samaa luokkaa kuin monissa puistoissa maailmalla.
– Ei meidän pidä massamatkailua tavoitella, mutta kyllä sekaan edelleen mahtuu. Viivan alle jää iso plussa, Tanninen kannustaa.