Suomen yleisurheilun uuden miljoonahankkeen manageri paaluttaa: "Emme tee, anteeksi nyt vaan, mitään Nuori Suomi -projektia"

Mestarimylly-niminen projekti pyrkii tuottamaan ulkopuolisella rahoituksella Suomelle viidestä kuuteen yleisurheilun arvokisamitalia seuraavien viiden vuoden aikana. Kyseisen "miljoonaprojektin" managerina toimiva yleisurheiluvalmentaja Mika Järvinen ilmaisee suoraan tyytymättömyyden nykyisiin huippuyleisurheiluun Suomessa kohdistettuihin satsauksiin.

– Sanon rehellisesti, että olemme tyytymättömiä. Se ei tarkoita sitä, että Urheiluliitto tai Olympiakomitea tekisivät hirveän huonoa työtä, mutta asioita voisi tehdä paremmin ja ennen kaikkea kohdistetummin. Eli jos mietitään, että rahaa hommataan jollekin tiimille, se käytetään tiimin hyväksi eikä kaikkeen muuhun, Järvinen kertoi Antero Mertarannan haastattelussa MTV Uutiset Livessä.

Mestarimyllyyn valitaan 17–20-vuotiaita urheilijoita avoimen haun kautta kymmenen kappaletta, ja heille luodaan askelmerkit neljäksi vuodeksi kerrallaan yhteensä 12 vuodeksi. Mukaan lähtevät yritykset sitoutuvat hankkeeseen viideksi vuodeksi, ja rahallisesti yritysten panosten kerrotaan jakautuvan 20 000 euroon per vuosi.

– Emme tee, anteeksi nyt vaan, mitään Nuori Suomi -projektia siinä mielessä, että yritetään antaa kaikille vähän, koska silloin kukaan ei oikeasti saa mitään. Nyt keskitetään. Tässä alkuvaiheessa 10 urheilijaa ja heidän valmentajansa ja taustatiiminsä saavat sen tuen, mitä me pystymme raapimaan kasaan, Järvinen paaluttaa.

"Haluamme olla iso tekijä"

Mutta mitä kautta suomalaisen yleisurheilun kurssi kääntyisi taas arvokisamenestykseen? Viime vuonna Suomi jäi EM-kisoissa mitalitta, samoin kuin MM-kisoissa 2017 ja olympialaisissa 2016. EM-kisoista 2016 tuli yksi pronssi, samoin kuin MM-kisoista 2015 – tuojina kokeneet keihäänheittäjät Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki

– Meillä on hyviä junioreita ollut matkan varrella, mutta kun tullaan noin 20 vuoden ikään ja pitäisi oikeasti ruveta olemaan ammattimainen urheilija, se askel on jäänyt ottamatta. Me haluamme olla tukemassa juuri sitä steppiä. Eli kun lukion, armeijan jälkeen, kuka mitäkin tietä kulkee, siirrytään 20+-vaiheeseen, meillä olisi siihen oikeasti askelmerkit antaa, että hei, nyt sinä voit panostaa, Järvinen sanoo.

Urheilijan menestysedellytysten luomisessa olisi kyse eri tukien yhteispelistä.

– Jos ajatellaan yksittäinen urheilija. Jos me pystymme takaamaan, sanotaan nyt, että hän saa 15 000 euroa meiltä, seuralta saa vaikka 2 000, liitolta 3 000, Olympiakomiteasta jotakin, jostakin muusta tiimistä saa jotakin... Kokonaisuushan tässä on se juttu, mutta haluamme olla tässä se iso tekijä, joka auttaa isoja potkuja eteenpäin, Järvinen summaa.

Lue myös:

    Uusimmat