Suomen Venäjä-kannalle kylmää kättä – puhelu tuli tällä viikolla

Suomi ilmaisi yhdessä kanssa Kansainväliselle olympiakomitealle muiden Pohjoismaiden viimeksi tällä viikolla, että venäläisiä urheilijoita ei pitäisi päästää Pariisin olympialaisiin ensi vuonna. KOK päätyi kuitenkin sallimaan venäläisten ja valkovenäläisten osallistumisen ensi vuoden olympialaisiin neutraaleina urheilijoina.

KOK julkaisi tänään perjantaina hallituksensa päätöksen, että se sallii venäläisille ja valkovenäläisille mahdollisuuden kilpailla Pariisin olympialaisissa neutraaleina urheilijoina ilman maatunnuksia. Urheilijat eivät saa tukea sotaa eikä heillä saa olla sopimusta maansa armeijan tai turvallisuuspalvelujen kanssa.

Suomen Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto osasi odottaa KOK:n päätyvän moiseen päätökseen sen jälkeen, kun KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach piti aiemmin tällä viikolla konsultaatiopuhelun kansallisille olympiakomiteoille. Kanta kävi siinä selväksi, mutta oman kantansa on myös tehnyt selväksi Suomi pohjoismaisessa rintamassa.

– Suomen Olympiakomitea on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa viimeksi tällä viikolla tuonut Kansainväliselle olympiakomitealle oman kantansa. Se ei ole muuttunut eikä se ole kenellekään mikään yllätys. Meidän mielestämme aika ei ole oikea sille, että venäläiset ovat mukana kansainvälisessä urheilussa, Susiluoto sanoo MTV Urheilulle.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022 ja käy maassa edelleen sotaa Valko-Venäjän tukemana.

Ei boikotointiaikeita

Suomalaisten urheilijoiden osallistumista Suomen Olympiakomitea ei lähde suitsimaan eikä sen aikeissa ole boikotointia.

– Meille tärkeintä on se, että suomalaiset urheilijat pääsevät Pariisin olympialaisiin ja pystyvät valmistautumaan rauhassa kisoihin, Susiluoto kertoo.

Hän pohtii jopa sitä, tuleeko venäläisiä urheilijoita lopulta ensi kesänä heinä-elokuussa järjestettäviin Pariisin olympialaisiin ylipäätään.

– Se jää nähtäväksi. Sinne on pitkä aika vielä ja heidän maansa johtaja ei ole suhtautunut suopeasti siihen, että oltaisiin neutraaleilla tunnuksilla siellä kisaamassa.

Vikkula: "Jos siellä on urheilijoita näistä maista, se on valitettavaa"

Suomen Voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula kuuli KOK:n päätöksestä puhelimitse MTV Urheilulta. Hänkin osasi aiempien viitteiden perusteella odottaa moista ratkaisua, mutta myöskään Voimisteluliitto ei suhtaudu siihen hyvällä.

Suomen Voimisteluliiton hallitus päätti aiemmin, että Suomi jäi pois marraskuisista joukkuevoimistelun MM-kisoista, koska Venäjän ja Valko-Venäjän joukkueet pääsivät mukaan ilman että Kansainvälisen joukkuevoimisteluliiton IFAGG:n hallitus olisi sitä vastustanut.

Euroopan voimisteluliitto teki puolestaan viime viikonloppuna linjauksen, ettei se edelleenkään hyväksy venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita kilpailuihin.

Sikäli kuin Pariisin olympialaisiin pääsisi voimistelussa suomalaisedustusta, Suomen Voimisteluliitto ei aio osallistumista asettua kuitenkaan vastustamaan.

– Lähdemme siitä, että urheilijan etu tulee ensimmäisenä, että urheilija saa urheilla, Vikkula sanoo ja muistuttaa päätöksen olevan Olympiakomitean käsissä.

– Jos siellä on neutraaleita urheilijoita näistä maista (Venäjästä tai Valko-Venäjästä), se on valitettavaa. Emme kuitenkaan tule lähtökohtaisesti estämään meidän urheilijoidemme osallistumista näihin tapahtumiin.

Sinivalkoista paikkaa Pariisin kisoihin haetaan vielä telinevoimistelussa ja rytmisessä voimistelussa. Potentiaalisimpia olympiakandidaatteja on telinevoimistelija Emil Soravuo, joka saavutti permannon MM-pronssin vuonna 2021. 

Pariisin olympialaiset ovat olleet Soravuolle pitkän aikavälin tavoite, mutta hänen toipumisensa akillesjänteen katkeamisesta maailmancupissa käytäviin olympiakarsintoihin on epävarmaa.

Lue myös:

    Uusimmat