Suomen teille noin 50 uutta liikennemerkkiä – tältä näyttää sukupuoleton hahmo uudessa suojatiemerkissä

Uusi tieliikennelaki tuo katukuvaan uusia liikennemerkkejä 5:28
Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin uusista liikennemerkeistä perjantaina 14.2.2020. Haastateltavana Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Suomessa otetaan käyttöön uusi tieliikennelaki kesäkuun alussa. Sen myötä teiden varsille saadaan noin viitisenkymmentä uutta liikennemerkkiä. Samalla joidenkin vanhojen merkkien ulkoasua päivitetään.

Kesäkuun alusta lähtien teiden varsilla alkaa näkyä uusia liikennemerkkejä. Merkkejä uusitaan 10 vuotta kestävän siirtymäajan puitteissa sitä mukaa, kun niitä olisi uusittava joka tapauksessa. Tienkäyttäjien onkin huomioitava, että tulevina vuosina näkyy sekä uusia että vanhoja liikennemerkkejä.

Pitkään valmistelussa olleiden muutosten kantavana ajatuksena on merkkien selkeyden ja näkyvyyden parantaminen.

Kymmeniä täysin uusia liikennemerkkejä

Kokonaan uusia merkkejä tulee käyttöön noin 50 kappaletta. Näihin lukeutuvat muun muassa seuraavat liikennemerkit:

  • kauriseläinvaroitus
  • ajokaistojen yhdistyminen eli niin sanottu vetoketjuperiaate
  • jalankulun, pyöräilyn ja mopoilun kielto
  • pyöräkaista

Tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Jukka Hopeavuori Väylästä kertoo, että kokonaan uusia merkkejä näkyy liikenteessä aluksi vain harvakseltaan.

– Ajokaistojen yhdistymismerkkiä aletaan kokeilla paikoissa, joissa on liikenteellisesti järkevää käyttää olemassa olevat kaistat loppuun asti mahdollisimman tehokkaasti, Hopeavuori sanoo.

Monien liikennemerkkien ulkonäköä päivitetään

Täysin uusien merkkien lisäksi myös useat vanhat merkit muuttavat ulkonäköään.

Hopeavuoren mukaan monet muutoksista tulevat kuitenkin olemaan niin pieniä, etteivät tienkäyttäjät välttämättä edes tajua minkään muuttuneen.

Lähde: Väylä

Lue myös:

    Uusimmat