Suomen Sotilas: Saksalaissotilailla kiusallinen tissivaiva

Saksan valtion kunniakomppanian asettavan ja kouluttavan vartiopataljoonan sotilailla on kiusallinen vaiva. Heille kasvaa tissi.

Wachbataillon-pataljoonassa kymmenien sotilaiden toinen rinta on alkanut kasvaa, kirjoittaa Suomen Sotilas -lehti. German Medical Science Journalin raportissa syyksi kerrotaan lukuisat sulkeiset, joissa ase hieroo samaa kohtaa rintakehässä. Sotilaiden rintarauhaset alkavat tuottaa hormoneja, jotka taas kiihdyttävät toisen rinnan kasvua.

Oire tunnetaan nimellä gynekomastia. Se on havaittu Saksassa ainakin 35 sotilaalla, joille vaiva on tullut vasemmalle puolelle rintakehää.

30 vuotta puolustusvoimien lääkintätehtävissä toiminut lääkintäeversti Ilkka Mäkitie ei ole tavannut ongelmaa Suomessa.

– Gynekomastiaa esiintyy Suomessakin varusmiehillä, mutta se johtuu muista syistä kuin mekaanisesta hankauksesta.

Hän kuitenkin muistuttaa, että ihmiset ovat yksilöitä ja voivat reagoida eri tavoin erilaisiin ärsytyksiin. Toisille tulee känsiäkin hankauksen seurauksena muita herkemmin.

Armeijavaatteet hiertävät atoopikkoa

Varusteista johtuvia terveyshaittoja ilmenee Suomessa esimerkiksi atoopikoilla, joiden iho reagoi armeijan karkeisiin kankaisiin.

– Heille suositellaan käytettäväksi omia alusvaatteita ja omaa t-paitaa, kunhan ne eivät näy päällepäin. Kesällähän on pakko käyttää armeijan omaa vihreää t-paitaa, mutta toisaalta atoopikkojen ihokin on yleensä parempi kesällä.

Suomessa yleisimmät vaivat varusmiehillä ovat erilaiset rasitusvammat. Esimerkiksi jalkavammoista ei kuitenkaan ole Mäkitien mukaan syyttäminen jalkineita.

– Armeijan jalkineet ovat ihan hyvät. Ja ensimmäiset kaksi viikkoa armeijassa käytetään lenkkitossuja, eikä suoraan maihinnousukenkiä, jotta muutos ei olisi liian raju. Näin on ollut jo monta vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat