Suomessa 1860-luvun nälkävuodet ovat olleet muistohistorian traditiossa yhteiskunnallisesti ja poliittisesti arkaluonteinen aihe, kertoo aiheesta juuri väitellyt filosofian maisteri Henrik Forsberg Helsingin yliopistosta.
Poliittinen kehitys 1900-luvun alkupuolella sisällissotaan asti ja välittömästi sen jälkeen on Forsbergin mukaan luonut poliittisesti latautuneita ajatuksia, jotka liittyvät muun muassa ruokapulaan ja väestön radikalisoitumiseen, mikä sitten on heijastunut kansallisesti laajalevikkisiin tarinoihin, esimerkiksi koulukirjoihin.
Jos nälkävuodet eivät ennenkään olleet koulukirjoissa kovin suuressa roolissa, niin 1920- ja 1930-luvulla ne lähestulkoon pyyhittiin niistä pois.
– Tämä liittyy vuoden 1918 sisällissotaan ja sitä edeltävään aikaan. Sosiaalidemokraattien propagandassa haettiin legitimiteettiä porvaristoa vastaan muun muassa korostamalla nälkävuosiaiheisia teemoja, kun taas porvaritaholta vedottiin hyvin topeliaaniseen ja Saarijärven Paavo -myyttiin, Forsberg sanoo.
– Nämä mielikuvat kohtasivat sisällissodassa, ja myytit sortuivat, koska kansa ei käyttäytynytkään niin kuin oli ehkä odotettu.
Sisällissota nähtiin joissakin piireissä jatkumona nälkävuosista, ja siksi siitä tuli poliittisesti latautunut ja mieluummin vältettävä aihepiiri.
– Perhepiireissä ja paikallishistoriallisesti sillä on varmaankin voinut olla kosketuspintaa, mutta kansallisissa yhteyksissä se on ollut vähän syrjään sysätty aihepiiri.
Vuosina 1866–1869 kuoli tai jäi syntymättä arviolta noin 150 000 ihmistä eli lähes yhdeksän prosenttia väkiluvusta. Uusissa tutkimuksissa arvio on korkeampi, jopa 10–12 prosenttia.
