Kiinassa jylläävä koronavirus viivästyttää myös tiettyjen Volvo-mallien toimituksia Suomeen.
Toimitusviive koskee suomalaisten tilaamia keskiluokan segmentin XC60-katumaastureita ja premiumluokan S90-sedaneita.
Volvo Car Finlandin tiedotuspäällikön Mia Pelttarin mukaan autot myöhästyvät keskimäärin kaksi viikkoa aiemmin ilmoitetuista aikataulusta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi maaliskuun alkuun ajoitetut toimitukset siirtyisivät kuun puolivälin paikkeille.
Lue myös: Kiinassa tehdyt Volvot ovat eurooppalaisia laadukkaampia – ja siihen on yksinkertainen syy
– Kiinalaisen uudenvuoden vuoksi tehtaat olivat suljettuina viikon. Tämän päälle tuli vielä koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet, Pelttari kertoo.
Kyse varotoimenpiteestä – tehtailla ei tartuntoja
XC60-mallin katumaasturit valmistetaan Kiinan keskiosissa Chengdun tehtailla. S90-sedanit leivotaan Koillis-Kiinassa Daqingin tehtailla.