Suomalaisyritykset alttiita tietomurroille – ”Tietoturva hoidetaan heikosti”

Jopa 6000 PK-yritystä on joutunut tietomurron uhriksi, selviää Elisan ja Suomen Yrittäjien teettämästä tutkimuksesta.

Harva PK-yrittäjä listaa tietoturvauhat ja tietojärjestelmien toimimattomuuden tärkeimpien liiketoimintaa uhkaavien tekijöiden joukkoon.

Silti jopa 6000 suomalaista PK-yritystä tietää joutuneensa tietomurron kohteeksi. Tilastokeskuksen mukaan vähintään kaksi henkeä työllistäviä PK-yrityksiä oli Suomessa vuonna 2014 noin 200 000 kappaletta.

Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten PK-yritysten digitaalisuutta ja tietoturvaa. Tulosten mukaan PK-yrittäjien suurimmat huolenaiheet liittyvät tällä hetkellä heikkoon taloustilanteeseen, kilpailun kovenemiseen sekä henkilöstöriskeihin. 

Kasvuhakuiset PK-yritykset digitalisoivat toimintaansa voimakkaasti, mutta tietoturvauhat eivät silti tuota suurta huolta. Vastaajista vain kuusi prosenttia koki tietoturvan ja viisi prosenttia tietojärjestelmäongelmat liiketoiminnalle merkittäviksi riskeiksi.

Suurin osa yrittäjistä (84 prosenttia) arvioi, ettei heidän yrityksensä ole joutunut tietomurron kohteeksi. Epävarmoja oli 13 prosenttia. Kolme prosenttia yrittäjistä tiesi puolestaan joutuneensa tietomurron uhriksi. 

 – Vastausten mukaan tietoturva nähdään selvästi tekniseksi asiaksi, sillä virustorjunta ja palomuurit ovat käytössä liki 90 prosentissa yrityksistä, toteaa tutkimuksen tehneen Prior Konsultointi Oy:n toimitusjohtaja Tatu Kauppinen.

– Henkilöstön koulutus, tietoturvakäytännöt ja erityisesti yhteistyökumppaneiden tietoturvasta varmistuminen ovat selvästi heikommin hoidettuja.

Johtaja Pasi Korhonen Elisalta korostaa tietomurron seurausten vakavuutta.

– Tietomurron sattuessa menetetään tärkeän datan lisäksi usein myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden luottamus. Tähän yhdelläkään yrityksellä ei ole varaa.


Tutkimusraportin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.


Lähde: Elisa Oyj

Lue myös:

    Uusimmat