Suomalaisyhdistys: Useita suomalaistaistelijoita haavoittunut kranaatti-iskussa Ukrainassa

Ukrainassa taistellut Harri Väisänen MTV:lle: ”Meidän porukasta ei ole enää hirveän moni elossa” 9:34
Suomalainen Harri Väisänen kertoo Itä Nyt -ohjelmassa, miksi veri vetää Ukrainaan sotarintamalle.

Useita suomalaistaistelijoita on haavoittunut kranaatti-iskussa Ukrainassa, kertoo suomalaisyhdistys Your Finnish Friends ry:n puheenjohtaja Kasper Kannosto.

Ukrainassa suomalaistaistelijoiden ryhmässä on kahdeksan suomalaista, joista viidelle oli tullut eilen perjantaina vammoja.

Asian vahvistaa MTV Uutisille Your Finnish Friends ry:n puheenjohtaja Kasper Kannosto. Yhdistys kertoo tukevansa Ukrainassa taistelevia suomalaisvapaaehtoisia.

Ylelle puhuneen nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan venäläisjoukot kohdistivat suomalaisryhmään sirpalekranaatteja perjantaina ryhmän ollessa palaamassa tehtävältään.

Ryhmässä on lähteen mukaan kahdeksan suomalaista, joista viidelle oli tullut vammoja. Hänen mukaansa he tulevat selviytymään hyvin.

Kannosto itse ei ole taistelukentällä, eikä tästä syystä halunnut kommentoida itse tapahtumia, mutta vahvistaa Ylen tiedot oikeiksi.

Suomalaistaistelijat tarvitsevat Kannoston mukaan lääkintätarvikkeita, kuten siteitä, tippapusseja, letkuja ja neuloja.

Ukrainassa kymmeniä suomalaistaistelijoita

Sodan alkaessa Ukrainassa oli ulkoministeriön tietojen mukaan noin 80 suomalaista. Matkustusilmoitusten määrä on vaihdellut 30 ja 50 välillä, mutta luku pitää sisällään myös useamman kerran matkustusilmoituksen tehneet.

Ulkoministeriö korostaa, että matkustusilmoitusten perusteella ei voi tehdä arviota siitä, kuinka paljon Ukrainassa on suomalaisia vapaaehtoistaistelijoita.

Ukrainasta kansainvälisestä legioonasta palannut Harri Väisänen oli MTV Uutisten Itä Nyt -ohjelman vieraana tammikuussa.

Haastattelussa Väisänen kuvaili rintamaa rajuksi paikaksi, mistä kukaan ei tule takaisin selväjärkisenä.

Väisänen oli taistelemassa Ukrainassa viime vuonna kahteen otteeseen, ensin Kiovassa viime kesänä ja sen jälkeen vielä kaksi kuukautta syksyllä merijalkaväessä ja kansainvälisessä legioonassa.

Väisäsen haastattelun voit katsoa jutun alussa olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat