Suomalaistutkimus selvitti, miten lemmikkikoira muokkaa kodin mikrobistoa: "Aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty alentuneeseen astman ja allergioiden riskiin"
Suomalaistutkimuksen mukaan lemmikkikoira muokkaa kodin mikrobistoa runsaammaksi ja monipuolisemmaksi.
Kodin mikrobisto on huomattavasti monipuolisempi niissä asunnoissa, joissa lemmikkieläimenä on koira, verrattuna koirattomiin koteihin. Asia havaittiin Scientific Reports -lehdessä julkaistussa suomalaistutkimuksessa.
Koirista irtoaa sisäilmaan allergeeneja, karvoja ja mikrobeja. Lisäksi ne kantavat turkissaan ja tassuissaan ulkoilman maaperää sisätiloihin.
– Bakteerien rikkaus oli suurempi sulan maan aikana otetuissa näytteissä kuin lumipeitteen aikana otetuissa näytteissä. Kodin bakteeriston monipuolisuus on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty alentuneeseen astman ja allergioiden riskiin, kertoo THL:n erikoistutkija Anne Karvonen tiedotteessa.
Tutkimukseen osallistuivat Suomesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kuopion yliopistollinen sairaala ja Itä-Suomen yliopisto.
Tätä selvitetään tulevaisuudessa
Koirakodeista tunnistettiin suhteellisesti enemmän bakteereja, jotka olivat todennäköisimmin peräisin koiran omasta mikrobistosta, esimerkiksi kirsusta, iholta, suusta ja maha-suolikanavasta. Koiran vaikutus kodin sienimikrobistoon, eli hiivoihin ja homeisiin, oli vähäisempää.
– Tulevaisuudessa aiomme selvittää, suojaavatko juuri nämä tietyt koiraan liitetyt bakteerit kodissa asuvia lapsia varhaislapsuuden ylähengitystieinfektioilta. Jos näin on, pystyisimme tulevaisuudessa muokkaamaan kodin sisäilmaa terveyttä edistävään suuntaan, kertoo THL:n vieraileva tutkija, lastenlääkäri Jenni Mäki.
Tutkimuksessa analysoitiin huonepölynäytteiden mikrobeja suomalaisista kaupunki- ja haja-asutusalueen kodeista sekä saksalaisista kaupunkikodeista. Noin joka kolmannessa tutkimukseen osallistuneessa suomalaiskodissa oli koira, saksalaisissa kodeissa koiria oli huomattavasti vähemmän, vain kuudessa prosentissa asuntoja.
Lemmikin lisäksi kodin sisäilman mikrobistoon vaikuttavat muutkin tekijät, kuten ihmisten lukumäärä, asuinympäristö, polttopuiden säilytys sisätiloissa sekä mahdollinen kosteusvaurio. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuitenkin nimenomaan koiran vaikutusta kodin sisäilman mikrobistoon.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: THL
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää