Mainos

Suomalaistutkimus: Hormonihoidot eivät vaikuta Alzheimeriin sairastumiseen

Vaihdevuosioireisiin hormonihoitoja saavat naiset eivät säästy Alzheimerin taudilta muita naisia todennäköisemmin, vaikka niin on uskottu. Toisaalta he eivät myöskään ole muita alttiimpia sairastumaan, mitä myöskin on epäilty. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta suomalaistutkimuksesta.

Arvostetussa Neurology-lehdessä julkaistu tutkimus perustuu 8 200 kuopiolaisen 47–56-vuotiaan naisen kaksikymmenvuotiseen seurantaan. Naisista 4 400 sai hormonihoitoja ja 230 sairastui Alzheimerin tautiin seurannan aikana.

Kun tutkijat yhdistivät viiden vuoden välein kerätyt seurantatiedot rekisteritietoihin, he eivät löytäneet viitteitä siitä, että hormonihoidot olisivat vaikuttaneet naisten sairastumisriskiin.

Tulosten perusteella on epätodennäköistä, että vaihdevuosien hormonihoidot pienentäisivät naisten riskiä sairastua Alzheimerin tautiin, mutta täysin aukottomasti ne eivät sitä todista. Pientä epäselvyyttä esimerkiksi oli riippuen siitä, tarkasteltiinko rekisterien tietoja vai naisten omia kyselyvastauksia. Tutkimuksessa ei myöskään huomioitu naisten mahdollisia perinnöllisiä Alzheimer-alttiuksia.

Hormonihoitojen ja Alzheimer-dementian yhteydet ovat olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteena, koska hormonaaliset erot saattavat osaltaan selittää, miksi naiset ovat miehiä alttiimpia Alzheimerin taudille. Yhteyden puolesta puhuu myös se, että aivoissa on estrogeenireseptoreita ja laboratoriokokeissa estrogeeni on suojannut hermosoluja.

Alzheimerin tautia sairastaa noin 70 000 suomalaista.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Muistisairaiden määrä lisääntyy

THL:n asiantuntijalääkäri Tiia Ngandu kertoi Studio55.fi-lähetyksessä marraskuussa 2014, että 50 vuoden kuluessa muistisairaiden määrä Suomessa saattaa jopa viisinkertaistua. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.