Suomalaisten onnellisuus on laskussa – tyytyväisimmistä kunnista vain kaksi pärjäsi aiempaa paremmin: "Ihmiset toivovat jotain syytä olla onnellisempia"

Kotikuntaansa tyytyväisimmät asukkaat löytyvät Kauniaisista, selviää tuoreesta kyselystä 1:59
MTV vieraili kunnassa, jossa on tyytyväisimmät asukkaat.

Suomalaiset ovat aiempaa tyytymättömämpiä, selviää EPSI Ranking Finlandin tekemästä Kuntaranking 2019 -tutkimuksesta.

Kolme onnellisinta kuntaa ovat tutkimuksen mukaan Kauniainen, Naantali ja Pirkkala. Suurimmista kunnista heikoimmin menestyivät Kotka, Kemi ja Kokkola.

Top20-listan kunnista ainoastaan Kauniainen ja Naantali saivat korkeammat tyytyväisyyspisteet kuin vuonna 2017, jolloin tutkimus tehtiin edellisen kerran.

– Sanoisin, että suomalaiset ovat hieman kriittisempiä. Se on näkynyt monella toimialalla. Ihmiset toivovat jotain syytä olla onnellisempia, EPSI Ranking Finlandin maajohtaja Heidi Laitinen arvelee.

– Kriittisyyden huomaa jo siitä, että ihmiset eivät puhu edes Kauniaisista tai Naantalista täydellisinä kuntina, Laitinen lisää.

Mielikuvat ja pehmeät arvot merkitsevät

EPSI Rankingin tutkimuksen mukaan ihmiset ovat pääsääntöisesti sitä onnellisempia, mitä enemmän he tienaavat. Haastatteluissa palkat eivät kuitenkaan nousseet esille.

– Sen sijaan painotettiin pehmeitä arvoja: Kunta halutaan tuntea läheiseksi, rauhalliseksi ja turvalliseksi, Laitinen tietää.

Laitisen mukaan mielikuvilla ja yhteisöllisyydellä on huomattavaa vaikutusta tyytyväisyyteen.

– Jos ihmiset ajattelevat, että kunta välittää asioistaan, niin ihmiset ovat tyytyväisempiä. Jos on paljon yhdistys- ja seuratoimintaa, niin ihmiset kokevat olevansa yhteisöllisempiä, ja sitä kautta tulee turvallisuuden tunne, Laitinen kertoo.

Käytännön asioista tärkeimpiä ovat liikkumisen mahdollisuus ja palveluiden saatavuus.

– Kaikkea ei tarvitse löytyä omasta kunnasta, kunhan peruspalvelut ovat kunnossa. Tärkeämpää on, että kulkuyhteydet muualle ovat hyvät, Laitinen selvittää.

Nuoret viihtyvät kaupungeissa

Tutkimuksessa miehet olivat jonkin verran tyytymättömämpiä kuin naiset. Ikä vaikuttaa koko Suomen mittakaavassa tyytyväisyyteen varsin vähän.

Se tutkimuksesta kuitenkin selviää, että vanhemmat ihmiset viihtyvät hieman paremmin pienillä paikkakunnilla, kun taas nuoret ovat onnellisempia suuremmissa kaupungeissa.

– Vanhempien ihmisten onnellisuuteen vaikuttavat terveyskeskusten kaltaiset palvelut enemmän, mutta yleisesti ottaen suomalaiset arvostavat iästä riippumatta aika samanlaisia asioita, EPSI Ranking Finlandin maajohtaja Heidi Laitinen toteaa.

Hyvätuloiset kauniaislaiset ovat onnellisia

Tyytyväisimmät asukkaat löytyvät edelleen Espoon ympäröimästä Kauniaisista, joka on Suomen pienin kunta.

Kauniainen on monien muidenkin tilastojen kärkikahinoissa. Vajaan 10 000 asukkaan kunnassa on Suomen pienin kuntaveroprosentti ja toiseksi kalleimmat asuinneliöt.

– Kyse ei ole mistään yksittäisestä asiasta, vaan olemme yrittäneet kaikissa palveluissa parantaa ja kuunnella kuntalaisia, Kauniaisten kaupunginjohtaja Christoffer Masar sanoo.

– Paljon on myös asioita, jotka eivät suoraan liity kaupunkiin: Pieni koko, yhteisöllisyys, rauhallisuus ja luonnonläheisyys, Masar jatkaa.

Kauniainen on paitsi Suomen onnellisin kunta, niin myös selvällä marginaalilla hyvätuloisin.

– Olemme tunnustaneet sen tosiasian, että koska täällä on aika hyvin toimeentulevaa väkeä, niin silloin heillä on mahdollisuuksia käyttää palveluita ja hyvinvointi on korkealla tasolla, Masar myöntää.

EPSI Ranking Finlandin tekemässä Kuntaranking 2019 -tutkimuksessa vertaillaan top20-sijoitukseen yltäneitä kuntia. MTV Uutiset on saanut EPSI Rankingilta 60 suurimman kunnan asukastyytyväisyysluvun. Tutkimusta varten haastateltiin 14 000 ihmistä.

Tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia 20 parhaiten menestyneen ja muiden kuntien välillä. Top20:n ulkopuolella olevien kuntien asukastyytyväisyysluvussa on mukana myös edellisen tutkimuskierroksen eli vuoden 2017 tuloksia. Näin virhemarginaali on saatu pienemmäksi.

Asukastyytyväisyyden virhemarginaali on yleisesti haarukassa +/- 4,5–6,5 indeksipistettä asteikolla 0–100.

Lue myös:

    Uusimmat