MTV:n ja Ylen yhteisen vaalikoneen vastausten perusteella suomalaiset ovat enimmäkseen tyytyväisiä kuntien julkisiin palveluihin. Niin ikään Kuntaliitto on saanut samansuuntaisia tuloksia viime aikojen mittauksissaan. Erityisen tyytyväisiä ollaan kirjasto, -liikunta - ja vapaa-ajan palveluihin. Parannusta kaivataan yhteydenpitoon, sillä päättäjien haluttaisiin kuuntelevan kuntalaisia enemmän.
Vaikka kotikunnassa kadut olisivat kuoppaisia eikä terveyskeskuskäynti sujuisi ilman jonotusmaratonia, mutta kun vaalikoneessa kysytään ovatko kunnan palvelut hyvässä kunnossa, yhteensä 78 prosenttia vastaa olevansa samaa tai täysin samaa mieltä.
Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kertoo, että kulttuuri- ja sivistyspalveluihin ollaan tyytyväisimpiä – keihäänkärkenä kirjastopalvelut.
– Ihan kestosuosikki on kirjastopalvelut. Ylipäätään sellaiset palvelut, joita käytetään paljon. Kulttuuri-sivistyspalvelut ovat sellaisia joihin ollaan kaikkein tyytyväisimpiä. Kirjastopalvelujen lisäksi liikuntapalvelut, kansalais-työväenopistot, nuorisopalvelut, Pekola-Sjöblom luettelee.
Hengen ja ruumiin sivistyksen jälkeen kuntalaiset ovat Kuntaliiton mukaan tyytyväisimpiä kouluihin, sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Kuuluuko kuntalaisen mielipide?
Päätöksentekoon halutaan enemmän tavallisten ihmisten ääntä ainakin vaalikonevastausten perusteella, sillä 40 prosenttia vastasi, ettei kotikunta kuuntele riittävästi asukkaitaan päätöksenteossa.
Kotikuntani kuuntelee asukkaitaan päätöksenteossa riittävästi -väittämän kanssa samaa mieltä oli 48 prosenttia, ja täysin samaa mieltä 6 prosenttia vastaajista.

