Suomalaisten miesten laihdutustarinat: Saunomalla 30 kiloa pois?
Vaihda kalja kirkkaaseen, sauno päivittäin ja ota kaveri kirittämään – muun muassa näillä keinoilla kyselyymme vastanneet keski-ikäiset miehet olivat saaneet painonsa kuriin.
Kilpailemalla tavoitteisiin
"Aloitin laihdutuskisan kaverin kanssa syyskuun puolivälissä. Olen laihtunut kuudessa viikossa noin viisi kiloa. Yritän keskittyä liikkumaan oikein, eli harrastamaan aerobista pitkäkestoista liikuntaa.
Pyrin myös syömään vähemmän hiilihydraatteja ja rasvaa sekä juoda vähemmän alkoholia. Iltaruoaksi yritän syödä salaattia, johon laitan kuitenkin jotain hyvää, kuten juustoa, jotten heti kyllästy salaatin puputtamiseen."
Mikama
Laihdutuksella eroon närästyksestä ja tyrästä
"Olen 49-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva mies. Kävin lääkärin vastaanotolla alkukesästä ja kerroin voimakkaista nivustyrä- ja närästysoireista, jotka olivat minua jo pitkään vaivanneet. Vatsani tähystettiin, mutta mitään erityistä ei löytynyt. Tyrän osalta lääkäri ehdotti leikkausta.
Pudotin kesän aikana painoani 75 kilosta 70 kiloon eli varsin lähelle ihannepainoa, joka pituisellani on noin 67 – 68 kiloa. Yllättäen sekä nivustyrä- että närästysvaivat kumpainenkin ensin helpottivat ja sitten lähes kokonaan katosivat tämän yksinkertaisen "itsehoitotoimenpiteen" seurauksena. Pääsin syksymmällä jopa aiemman harrastukseni juoksulenkkeilyn pariin, mikä keväällä - vaivojen olleessa pahimmillaan - ei olisi tullut kuuloonkaan.
Painoani pudotin helposti ja yksinkertaisesti hiilihydraattien käyttöä radikaalisti vähentämällä. Esimerkiksi sokeroidut jogurtit jätin kokonaan pois, kuten myös vaalean leivän ja leivonnaiset. Ruisleivän päälle en laittanut muuta kuin salaatinlehden, paprikaa ja vähän raejuustoa. Välipalojen syönnin vähensin minimiin. Rasvan käyttöön en puuttunut muuten kuin leivän päällystämisen keventämisen osalta, koska muutenkin vaimoni kanssa syömme lähinnä kasvisruokaa ja -rasvoja, ja rasvoja käytämme varsin vähän. Aloin myös lenkkeillä ahkerasti polkupyörällä, 3-4 kertaa viikossa, kestävyyskuntoa parantaakseni.
Nyt syksymmällä olen juonut minua jatkuvasti ennen närästäneitä kahvia, teetä ja vähän alkoholia sekä syönyt suklaata ja leivonnaisia ilman mitään oireita. Myös tyrävaivan oirehdinta on helpottanut selvästi, eikä se enää juurikaan häiritse arkisia toimiani ja harrastuksiani.
Tästä omakohtaisesta tapausesimerkistä saattaisi olla apua muillekin, jotka kärsivät näistä samoista, kuulemani mukaan hyvin yleisistä keski- ikäisten vaivoista.
Vaikka ei olisi edes lihava tai ylipainoinen, niin muutaman kilon pudottaminen normaalipainon ylärajalta eli painoindeksistä BMI 24–25 alemmas indeksiin 23–22, saattaisi auttaa närästykseen lääkkeitä tehokkaammin.
Nuorempana en pitänyt painonhallintaa tarpeellisena omalla kohdallani, sillä olinhan kaikkien painotaulukkojen mukaan normaalipainoinen, joskin taulukon ylärajalla. Siksi yllätyin suuresti, että jo näinkin pienellä painon pudottamisella oli terveydelleni niin suurta apua ja hyötyä."
Pekka vaan
Saunoen solakaksi? "Kylällä eivät tunnista enää samaksi mieheksi"
"Päätin viime vuoden toukokuussa pistää itseni kuntoon hankkimalla infrapunalämmittimet saunaani. Painoni oli 145 kiloa ja kun katsoin itseäni peiliin, tein päätöksen laihduttaa ja pistää kroppani kuntoon.
Aloin saunoa tunnin tai kaksi päivässä. Tämä pani aineenvaihdunnan liikkeelle ja aloin laihtua pikavauhtia. Annoin painonpudotukselle lisää puhtia pyöräilemällä kesällä 20 kilometriä päivässä ja syömällä terveellisemmin.
Nyt olen kahdessa kuukaudessa pudottanut painostani 34 kiloa! Ihmeellistä on ollut myös, että nahkani on vetäytynyt laihtumisen myötä kasaan eikä iho roiku vaikka vaatteet ovat nyt kuusi numeroa pienempiä.
Kylällä ihmiset eivät tunne tätä miestä enää samaksi ja kysyvät, mitä ihmettä sinulle on tapahtunut. Kerron kaikille infrapunasaunakokemuksestani ja monet naapurit ja kylän miehet ovat myös innostuneet infrapunasaunomisesta. Monet käyvät täällä kokeilemassa tätä ihme laihdutuskonetta.
Sen lisäksi että olen laihtunut, on infrasaunominen saattanut verenpaineeni uudelle hyvälle tasolle. Suosittelen lämpimästi kaikille tuttavilleni ja ystävilleni infralämmittimien hankintaa omaan saunaan, sillä jokapäiväinen saunassa käynti pitää pirteänä ja olo on mukava koko päivän."
Saunaseppo
"Yksi elämäni tärkeimmistä päätöksistä"
"Olin kuusikymppinen mies, ja minulla oli noin 15 kiloa ylipainoa mennessäni normaaliin terveystarkastukseen vuonna 2005. Kolesteroli oli hieman päälle kuusi ja sokerikin hieman yläkantissa. Lääkäri totesi hyvinkin kategorisesti, että tällä menolla minulla olisi kakkostyypin diabetes noin viiden vuoden päästä - tätäkö haluan? En halunnut.
Asiallisen neuvonnan avulla muutin ruokavalioni ja lisäsin liikuntaa. Noin vuoden päästä olin normaalipainossa ja muutkin arvot olivat kunnossa. Näin on jatkunut ja tänään elän kevyttä ja seesteistä elämää.
Ei muutoksen tekeminen ihan helppoa ollut, mutta oman terveyden ja hyvinvoinnin säilyttäminen motivoi muutokseen. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen tämä oli yksi elämäni tärkeimmistä päätöksistä."
Teukka
Huima 40 kilon pudotus – näin se onnistui!
"Varsinaisesti en muuttanut ruokavaliotani muuten kuin vaihtamalla kaljan kossuun silloin harvoin kun alkoholia nautin. Söin ruokani hitaasti, että maha ehtii reagoida ja tunnen, ettei ole enää nälkä. Kelmu vain lautasen päälle ja kaappiin.
Pitkin päivää näykin pikku paloja, kuten porkkanaa ja hedelmiä, välipaloiksi. 110 kilosta laihduin 70 kiloon. Aikaahan siihen meni noin vuosi mutta, ei tarvinnut muuta muistaa kuin syödä ruokansa hitaasti."
Pisto
Uusimmat
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:03
Ukraina väittää Venäjän asettaneen uhkavaatimuksen Hersonin asukkaille ottaa Venäjän passi – MTV seuraa sotaa
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
12:41
Skoda-kuski sai poliisin peräänsä – härski temppu tallentui videolle
-
12:37
MTV seuraa: Lappi kävi ulkona, Rovanperä osui lehmään – Sardinian hirviöpätkä maineensa veroinen
-
12:25
NHL:n venäläispelaajan mystisestä katoamisesta lisätietoja – poliisi julkaisi videon sekavasta jälkipyykistä: "Hän on hullu"
-
12:25
"Ajettiin lehmän yli, varmaan parinkin" – Kalle Rovanperältä huima lausunto, tämä ajovideo hämmästyttää!
-
12:13
Kolmas epäilty vangittu Porin lapsikaappauksesta
-
12:02
Johanna Harlin jakoi suloisen videon tyttärestään: "Coco rakastaa uutta kotiaan"
-
12:00
Helsingin kaupunginvaltuutettu Matias Pajula syytettynä raiskauksesta – kiistää rikoksen ja kommentoi blogissaan
-
11:55
Jääkiekkoliitto vaatii SM-liigalta nopeampia toimia sarjauudistuksessa – "Aikaa ei ole hukattavaksi"
-
11:16
Älä luota vain nuoren sanaan: Poliisi kehottaa vanhempia katsomaan mopomiiteistä kuvattuja videoita
-
11:14
Kylmäävä näky: Hullunrohkea yleisö keskeytti MM-rallin – "Eihän tuossa ole mitään järkeä!"
-
Lataa lisää