Gazan palestiinalaisalueilla puhjenneiden yhteenottojen uhrimäärä on noin 30, kertovat palestiinalaisten terveysviranomaiset. Haavoittuneita on yli 200. Palestiinalaisten militanttien ja Israelin välinen konflikti jatkuu nyt kolmatta päivää.
Kuolleiden joukossa on kuusi lasta. Israel kiistää tehneensä uusia iskuja alueelle, jolla lapset saivat surmansa. Israelin mukaan uhrit kuolivat, kun palestiinalaisten äärijärjestön raketin laukaisu epäonnistui ja se putosi Gazan puolelle Jabalian alueella.
Israel on ilmoittanut kohdistaneensa hyökkäyksensä Gazaan Islamilainen jihad -ryhmää vastaan.
Lähi-idän tutkijan, Helsingin yliopiston professorin Hannu Juusolan mukaan "Israelin provosoimaton hyökkäys kertoo paljon siitä, kuinka vähän painetta se kokee lännestä".
– Tällä kertaa Israel ei edes pyrkinyt esittämään, että sen hyökkäys oli vastaus palestiinalaisten iskuun, vaan on puhunut "ennaltaehkäisevästä iskusta", Juusola kirjoittaa Twitterissä.
– Termi näyttää menneen hyvin läpi länsimaisten lehtien jutuissa, Juusola jatkaa.
Juusola pohtii, että kyse voi olla puhtaasti poliittisista "vaalitavoitteista". Israelin pääministeriltä Yair Lapidilta kun puuttuvat sotilaalliset näytöt, Juusola toteaa.
- Katso jutun alussa olevalta videolta, kuinka piispa Laajasalo ja Amnestyn Johansson ottivat yhteen Israelin tominnasta 14. kesäkuuta.