Suomalaisoperaattoreiden kilpailussa ennennäkemättömiä piirteitä: Liittymiä pilkkahintaan, kaupan päälle S-ryhmän lahjakortti

Suomalaisten teleoperaattoreiden kilpailu asiakkaista sai kuluneella viikolla ennennäkemättömiä piirteitä, kun järisyttävän halpojen liittymien lisäksi tiskiin lyötiin 40 euron lahjakortteja.

Monet hieraisivat silmiään, kun Telia julkisti viime viikolla Singles' Dayn huiman erikoistarjouksensa. Perinteisesti 29,9 euroa maksavaa L -pakettia myytiin 11 euron kuukausihintaan, 11 kuukauden ajaksi.

MTV:n haastattelema Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja Heli Partanen ei paljasta kuinka moni tarttui tähän erikoistarjoukseen. Hän kuitenkin kertoo, että kampanjaan oltiin tyytyväisiä.

– Otettiin kiinni tästä kansainvälisestä Single's Day-ilmiöstä. Tämä erikoistarjous oli voimassa yhden päivän, Partanen kertoo.

– Olimme tyytyväisiä kampanjaan ja siihen, miten se levisi erityisesti sosiaalisessa mediassa. Emme markkinoineet kampanjaa hirveästi.

Muilla suomalaisilla teleoperaattoreilla ei ollut kyseisenä päivänä näin hurjia liittymätarjouksia. Asiaan saatiin kuitenkin muutos kuluneen viikon torstaina, jolloin Telian tarjoukseen tarttuneet asiakkaat saivat MTV:n tietojen mukaan vastaavanlaisen liittymätarjouksen sekä teleoperaattori Elisalta että Dna:lta.

Vielä hurjemmaksi taistelun asiakkaistaan laittoi Elisa, joka tarjosi liittymää vaihtamassa olleille asiakkailleen 40 euron S-ryhmän lahjakorttia, mikäli he jäisivät Elisan asiakkaaksi. MTV:n haltuunsa saaman tarjousviestin mukaan kyseinen tarjous oli henkilökohtainen, eli aivan kaikille lahjakortteja ei jaeltu.

Elisa ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan MTV:n pyynnöstä yksittäisten kampanjoiden sisältöä tai toimivuutta.

Dna:lta sen sijaan kerrotaan, että kyseessä on oman asiakaskannan puolustaminen. Yhtiön mukaan se ei kuitenkaan ole jakanut lahjakortteja liittymää vaihtamassa olleille asiakkailleen.

– Koemme, että kyseessä on hetkellinen ylilyönti markkinassa. Kilpailutilanne on koventunut. Eihän 11 euron hinta missään nimessä kannattavaa liiketoimintaa ole, kertoo Dna:n Handset -liiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan.

Telian pudottama hintapommi oli Kamtsanin mukaan yllätys yhtiölle.

– Ilman muuta tämä oli yllätys. Selkeästi ylilyönti on tapahtunut.

"Aika hurjalta kuulostaa"

Tarjouskampanjan aloittaneelta Telialta kerrotaan, ettei heidän tietoon ole tullut muiden operaattoreiden vastatarjouksia tai lahjakortteja. Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja kuitenkin kertoo, että niin sanotut asiakkaiden rescue-operaatiot ovat teleoperaattoreiden normaalia toimintaa.

 – Toki meillä on myös omat asiakkuuden pelastusoperaatiot, mutta tällä hetkellä meillä ei ole mitään lahjakortteja käytössä, Partanen toteaa.

Partasen mukaan on vaikea ottaa kantaa muiden yritysten tekemiin ratkaisuihin, mutta hän toteaa yleisellä tasolla, että lahjakorttien jakaminen kuulostaa hurjalta tilanteessa, jossa myös liittymän hintaa lasketaan.

– Joutuu kuitenkin laskemaan liittymän laskutusta, maksamaan lahjakortit ja palkat myyjille, jolloin hintalappu nousee yleensä korkealle. Mutta kuten sanottu, en tiedä heidän kustannusrakenteistaan, ja miten he ovat laskeneet bisneksen kannattavuuden, Partanen sanoo.

Miten ylipäätään liittymiä voidaan myydä näin halvalla?

Telian kampanjassa myytiin normaalisti lähes kolmekymmentä euroa maksavaa liittymää 11 euron kuukausihintaan uusille asiakkaille. Miten liittymähinta pystyttiin laskemaan Telialla näin alhaiseksi? 

– Meillä tämä erikoistarjous oli targetoitu myytäväksi pelkästään netissä, jotta liittymän myynti voidaan tuottaa halvalla ja minimaalisilla markkinointikustannuksilla. Meille tämä oli erittäin kustannustehokas kampanja, Partanen kertoo.

Nähdäänkö vastaavia tarjouskampanjoita tulevaisuudessa?

– Seuraamme koko ajan markkinailmiöitä ja -sesonkeja. Tuskin on juuri tällaista kampanjaa, mutta pyrimme kuitenkin aina tekemään toimenpiteitä sekä omille asiakkaillemme että asiakashankinnassa, Partanen kertoo.

***

Lue myös:

    Uusimmat