Suomalaisnainen järkyttyi: Ravintolan kanaleikkeestä paljastui ikävä yllätys

Helsinkiläisnaisen lounasannoksesta paljastui ikävä yllätys.

Helsinkiläinen Miisa päätti viime viikolla lounastaa työkaverinsa kanssa tutussa kantapaikassaan pohjoishelsinkiläisessä lounasravintolassa ja valitsi listalta herkullisen kuuloisen kanaleikeannoksen. Runsaan ja maukkaan annoksen sekaan oli tällä kertaa kuitenkin lipsahtanut jotakin ylimääräistä.

– Istuin työkaverini kanssa syömässä ravintolan terassilla ja yhtäkkiä tunsin suussani jotain kovaa. Jos olisin onnistunut puraisemaan sitä, olisi hampaani katkennut. Toisaalta jos olisin sen niellyt, mitäköhän suolistoni olisi asiasta pitänyt? Nappasin esineen pois suustani ja huusin työkaverilleni järkyttyneenä: "Et muuten ihan heti arvaa, mitä ruuassani oli"

Naiset katsoivat järkyttyneinä toisiaan ja Miisan lautasen reunalla nököttävää esinettä, joka muistutti kovasti ruuvia. Miisa päättikin saman tien marssia ravintolan tiskille vaatimaan selitystä.

– Näytin lautastani ja siinä kiiltelevää metallin palaa tarjoilijalle. Hän katsoi minua, otti lautasen ja marssi keittiöön. Huusin hänen peräänsä, että haluan selvityksen asiasta. Palasin pöytään istumaan, jossa työkaverini minua odotti. Istuskelimme siinä pohtimassa erikoista löytöäni. Kukaan ei tullut sanomaan mitään, joten marssin hetken kuluttua takaisin tiskille tivaamaan selvitystä ruokani ruuvista.

"Ei ole mahdollista"

Keittiöhenkilökuntaa ei kuitenkaan saapunut paikalle tilannetta selvittämään, vaan Miisa joutui tyytymään tarjoilijan selittelyyn.

– Tarjoilija vain sanoi: "Ei se ole mahdollista, ei meillä edes ole tuollaisia esineitä koko keittiössämme". Murisin tomerasti, että jostain se on ruokaani päätynyt.

Lopulta tilanteesta häkeltynyt tarjoilija kysyi Miisalta, millaisia vaatimuksia naisella olisi. Miisa ilmoitti, ettei aio maksaa annoksesta senttiäkään. Annos oli kuitenkin maksettu jo ennakkoon ja rahojen palautus olisi ollut tarjoilijan mukaan monimutkaista.

– Tarjoilija sanoi, että voin tuoda joskus nelihenkisen perheeni ravintolaan syömään ilmaiseksi. Tyydyin siihen, vaikken kyllä usko että uskallan kyseisessä paikassa enää syödä! Jotenkin ällöttävä tunne jäi, ja olen tässä koko päivän pohtinut, mitä olisi voinut käydä: poikki mennyt hammas vai verenvuoto vatsassa?

Oletko sinä löytänyt ruoka-annoksestasi jotain sinne kuulumatonta? Lähetä tarinasi sähköpostilla osoitteeseen makuja(at)mtv3.fi. Tarinoita voidaan julkaista Makuja.fi-sivustolla. Tarinoiden yhteydessä ei mainita lähettäjän koko nimeä.

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat