Suomalaismies Tokiosta: Iso jälkijäristys on nyt suurin huoli

Tokiossa stipendimatkalla oleva turvallisuuspolitiikan asiantuntija Jarno Limnéll kertoo paikallisten pelkäävän parhaillaan jälkijäristyksiä. Älypuhelimellaan Facebook-keskusteluun tavoitettu Limnéll sanoo maan järisevän jalkojen alla vähän väliä.

- Olen keskustellut paikallisten kanssa ja eniten tunnutaan pelättävän uutta isoa jälkijäristystä. Ilmeet myös vakavoituvat koko ajan enemmän, kun ihmiset kuulevat tuhoista.

Haastattelun aikaan Limnéll oli tv-liikkeessä television äärellä 40 muun ihmisen kanssa. Puhelimella ei pysty soittamaan ja tekstiviestit pitää lähettää useaan kertaan. Netti kuitenkin toimii, vaikka voikin tulla suomalaisliittymällä kalliiksi.

Tokiossa uutistenlukijoillakin on kypärät päässä jälkijäristysten varalta. Liikenne on aivan sekaisin, kun junat ja metrot suljettiin. Ihmiset pyörivät kaduilla, kun sisätiloja halutaan välttää. He ovat Limnéllin mukaan rauhallisia, joskin selvästi järkyttyneitä.

- Tietoliikenneverkot ovat tukossa, mikä selittynee luultavasti sillä, että oikeastaan jokainen ihminen, joka tässä ympärilläni tälläkin hetkellä on, näppäilee puhelintaan tai tekee jotain jollain elektronisella laitteella . Tunnelma on odottava.

Sattumalta kriisitilanteeseen jo toistamiseen

Uhkakuviin ja kriiseihin perehtynyt sotatieteen tohtori oli paikalla myös Israelissa, kun Libanonin ja Israelin välinen sota puhkesi vuonna 2006.

- Omat tunteeni ovat nyt aika erilaiset. Mitään joukkopaniikkia ei ole syntynyt vaan ainakin päällisin puolin toiminta vaikuttaa hyvinkin organisoidulta.

Viranomaiset ovat jalkautuneet tehokkaasti kaduille ja antavat megafonein runsaasti ohjeita.

- Kuvaavaa on, että noin 10 minuuttia ison järistyksen jälkeen laskin taivaalta 9 pelastushelikopteria. Vaikutelma on, että tällaiseen tilanteeseen on valmistauduttu hyvin.

Limnéllin oli tarkoitus ottaa paluulento Suomeen jo huomenna, mutta matkanjärjestäjien mukaan lento saattaa peruuntua. Ulkoministeriöön hän ei voi soittaa, koska soittaminen on järistyksen jälkeen ollut mahdotonta ainakin Tokiossa.

Lue myös:

    Uusimmat