Suomalaismies toi Kiinasta jättikuorman huonokuntoisia romukolikoita – nyt Suomen Pankki joutuu maksamaan niistä yli 23 000 euroa

Suomen Pankki teki toukokuussa päätöksen, jonka perusteella romukolikoita Kiinasta Suomeen tuoneelle henkilölle maksetaan runsaat 23 000 euroa.

Henkilö oli tuonut vuonna 2014 lennolla Kiinasta Suomeen suuren määrän huonokuntoista eurokolikkoa. Kolikot olivat pakattuna kolmeen pahvilaatikkoon, ja ne olivat poliisin mukaan erittäin huonokuntoisia.

– Kolikoiden todettiin olevan siinä määrin syöpyneitä ja kolhiintuneita, ettei sellaisia vaurioita aiheudu kolikoille niiden luonnollisesta kulumisesta kolikoiden ollessa normaalissa kierrossa, kerrottiin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä.

Syytettä ei nostettu

Poliisin esitutkintapöytäkirjojen mukaan kolikoita oli tuotu Kiinasta Suomeen muissakin yhteyksissä.

Kolikot takavarikoitiin, mutta palautettiin syyttäjäviraston tehtyä päätöksen, ettei asiassa nosteta syytettä.

Kolikkoja Suomeen tuonut henkilö halusi vaihtaa kolikot uuteen rahaan. Suomen Pankki katsoi, että sillä oli kyseisessä tapauksessa oikeus kieltäytyä kolikoiden hyvittämisestä.

Henkilö valitti Suomen Pankin päätöksestä. Hallinto-oikeus ei hyväksynyt Suomen Pankin tulkintaa, ja määräsi sen käsittelemään kolikoita koskevan asian uudelleen. Korkein hallinto-oikeus piti viime marraskuussa antamassaan päätöksessä hallinto-oikeuden ratkaisun ennallaan.

Nyt Suomen Pankki on tehnyt päätöksen maksaa miehelle hyvityksen kaikkiaan yli 39 000 kolikosta.

Suomen Pankki pidättää kolikoiden osalta runsaan 5 800 euron käsittelymaksun, jonka jälkeen henkilölle maksetaan noin 23 200 euroa.

Keskusrikospoliisin lausunnon mukaan joissakin euromaissa kiertoon kelpaamattomia, kuluneita ja tummuneita eurokolikoita on myyty kierrosta poistamisen jälkeen romumetallina ulkomaille.

Tuttu ilmiö euromaissa

Suomen Pankin maksujärjestelmät-osaston osastopäällikkö Päivi Heikkinen kertoi alkuvuonna Talouselämälle, että kaikissa euromaissa on havaittu jo vuosien ajan ilmiö, jossa keskuspankkeja koetetaan saada lunastamaan hyvin suuria määriä poikkeuksellisen huonokuntoisia kolikoita.

– Pääsääntöisesti keskuspankit vaihtavat huonokuntoiset rahat hyväkuntoisiksi. Silloin kun eri kanavia pitkin alkaa tulla satoja kiloja poikkeuksellisen huonokuntoisia metallirahoja, herää kuitenkin kysymys, mistä nämä tulevat, Heikkinen kertoi tammikuussa.

Heikkisen mukaan sen kaltaisissa tapauksissa on äärimmäisen vaikeaa selvittää metallirahojen alkuperää.

– Yleensä kyseessä on jokin taho, joka kertoo ostaneensa ne jostain, yleensä Aasiasta. Hän saattaa myös sanoa, että ne ovat eri lähteistä, kuten romuttamoista.

Heikkisen mukaan niissä tapauksissa rahoissa on ollut pahoja vaurioita. Ne saattavat olla esimerkiksi vääntyneitä tai näyttävät niin kuluneilta, että niitä on saatettu käsitellä vahvalla hapolla.

– Keskuspankeissa on herännyt kysymys, että onko osa tuhottaviksi lähetetyistä kolikoista voinut päätyä vääriin käsiin tuhoamisprosessin aikana. Sellaiset kolikot on jo poistettu kierrosta eikä niitä voi enää käyttää tai lunastaa, Heikkinen kommentoi ilmiötä yleisellä tasolla.

Lue myös:

    Uusimmat