Suomalaisjuoksija paransi 100 metrin ennätystään yli kaksi sekuntia
Helsingin Kisa-Veikkojen László Merényi teki harvinaislaatuisen suorituksen ja paransi 100 metrin ennätystään yli kaksi sekuntia.
19-vuotias Merényi voitti Junior GP -kilpailun Klaukkalassa ennätyksellään 10,67.
Merényin reilua ennätysparannusta selittää tosin se, että hänen aiempi 100 metrin tilastoaikansa 12,84 oli kuuden vuoden takaa, kun hän oli 13-vuotias.
Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Suomen ja Unkarin kaksoiskansalainen Merényi päätti viime syksynä vaihtaa lajia jalkapallosta pikajuoksuun. Urhean artikkelissa on kerrottu, että hänen viimeisiä vuosiaan jalkapalloilijana varjosti pitkä loukkaantumisten kierre.
Merényi edusti juniorina pitkään HJK:ta ja pelasi myöhemmin KäPassa.
Toiseksi Klaukkalassa juoksi vasta 17-vuotias Alexander Mitchell, joka petrasi ennätystään 0,26 sekuntia aikaan 10,73.
Juho Venäläinen ja pituushyppääjät kauden kärkituloksiin
Lappeenrannassa miesten 400 metriä voitti Imatran Urheilijoiden Juho Venäläinen mainiolla ajalla 47,54. Venäläinen, 17, paransi ennätystään yli sekunnilla, ja paitsi että tulos oli kauden kotimainen kärkiaika se oli myös Suomen 18-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston toiseksi paras tulos.
Pituushypyssä kauden kotimainen kärkitulos syntyi sekä miehissä että naisissa.
Joensuun Katajan Kalle Salminen ponkaisi miehissä kotimaiseen kärkeen uudella ennätyksellään 789.
Salminen rikkoi Kasperi Vehmaan nimissä olleen kauden kärkituloksen seitsemällä sentillä. Vehmaa ja Kristian Pulli edustavat Suomea pituushypyssä perjantaina käynnistyvissä Rooman EM-kilpailuissa.
Salminen on toissakesäinen Suomen mestari. Hänen aiempi ennätyksensä oli 778 vuodelta 2019, joten nyt parannusta tuli 11 senttiä.
Naisissa Turun Weikkojen Taika Koilahti venytti 643 ja otti kauden kotimaisen kärkituloksen EM-kisoihin valitulta Jessica Kähärältä seitsemän sentin turvin haltuunsa.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää