Samuel Helenius mätti maaleja, kun hänen edustamansa Los Angeles Kings voitti Seattle Krakenin maalein 6–5.
Tähtinimiään pudotuspelejä varten lepuuttanut Kings aloitti ottelun hienosti, kun Helenius ohjasi Vladislav Gavrikovin kovan syötön yläkulmaan.
Lähes kaksimetrinen suomalaisjärkäle osui toistamiseen, kun hän hakkasi kiekon maalin edestä verkkoon vieden Kingsin jo 6–2-johtoon.
Lue myös: Jesse Puljujärvi heitettiin ulos – päähän tärähtänyt taklaus kuumensi tunteet
Kahden maali ilta oli Heleniukselle NHL-uran ensimmäinen ja sen myötä hän tuplasi kauden maalisaldonsa. Helenius on tehnyt nyt 49 NHL-ottelussa 4+3=7 pistettä.
Kaukalossa nähtiin myös yksi suomalaisdebytantti, kun Seattlen puolustaja Ville Ottavainen pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa. Ottavainen pääsi heti pisteiden makuun, kun hän sai syöttöpisteen joukkueensa 3–6-kavennusmaaliin.
Myös Seattlen Eeli Tolvanen (1+0) ja Kaapo Kakko (0+1) pääsivät ottelussa pisteille.
Ottelu oli Seattlelle runkosarjan viimeinen. Leijonien MM-joukkuetta ajatellen mielenkiinto kohdistuu Kakkoon ja Tolvaseen. Kakon sopimus päättyy tähän kauteen, mikä voi osaltaan vaikuttaa Kakon MM-päätökseen.
Ottavaisen kausi jatkunee AHL:n pudotuspeleissä.
Kings puolestaan on jo varmistanut pudotuspelipaikkansa.