Suomalaisen olympiavoittajan Juha Tiaisen elämä päättyi surullisesti vuonna 2003 – kotipihassa sattunut tapaturma käänsi nousujohteisen uran ja epäilykset Los Angelesin voitosta seurasivat vuosia | MTV Uutiset
4:06Juha Tiainen oli olympiakultansa jälkeen Anssi Kukkosen voittohaastattelussa. Kymmenen uutiset vieraili myös Tiaisen kotona Uukuniemellä ja Lappeenrannan torilla elokuussa 1984.PA Images
Moukarinheittäjä Juha Tiaisen urheilu-ura oli vuoden 1984 olympiavoiton jälkeen voimakkaassa noususuhdanteessa. Sitten hänelle tapahtui kotipihassaan tapaturma, joka muutti uran suunnan pysyvästi. Intohimolla urheiluun suhtautunut Tiainen kuoli vuonna 2003 vain 47-vuotiaana.
Olympiarenkaat koristavat Juha Tiaisen hautakiveä Uukuniemen hautausmaalla Etelä-Karjalassa. Samasta kunnasta hän lähti 7,26 kilon painoisen rautapallon perässä maailmalle, saavutti olympiakultaa Los Angelesin kisoissa ja palasi samoille seuduille loppuelämäkseen.
Vuoden 1984 olympiakisat muistetaan Suomen mitalisateen lisäksi lähes koko itäblokin boikotoimina kisoina, mikä vaikutti myös oleellisesti siihen, miten Tiainen uransa ainoan arvokisamitalin saavutti.
Sitä hänet läheltä tunteneet ihmiset eivät kuitenkaan tunnista, että Tiainen olisi myöhemmässä elämässään katkeroitunut hänen olympiavoittonsa merkityksen vähättelemisestä.
Tiaisen henkilökohtaisena valmentaja yli vuosikymmenen toiminut Taisto Polvi oli vielä päivää ennen ”Jussin” kuolemaa yhteydessä entiseen suojattiinsa ja hyvään ystäväänsä.
Tahtoa enemmän kuin lahjakkuutta
Vuonna 1955 syntynyt Juha Tiainen herätti moukarinheiton lajivalmentajana 1970-luvulla toimineen Taisto Polven mielenkiinnon vuonna 1973. Aluevalmentaja Martti Liukkonen vinkkasi hänelle karjalaisesta maatilan pojasta, joka kutsuttiin näytille Vierumäelle.
Tiainen siirtyi Polven valmennukseen syksyllä 1974. Pojalle saatiin paikka Puolustusvoimien urheilukomppaniasta, ja armeijavuotensa jälkeen hän heitti uuden 20-vuotiaiden Pohjoismaiden ennätyksen.
Suomalaisen olympiavoittajan elämä päättyi surullisesti vuonna 2003 – kotipihassa sattunut tapaturma käänsi nousujohteisen uran ja epäilykset voitosta seurasivat vuosia
– Hän kysyi, että ”alkaisit sie minnuu valmentaa, mie ajattelin ottaa ton moukarinheiton tosissaa”, Polvi kertoo yhteydenotosta.
18-vuotiaan nuorukaisen rivakka ja määrätietoinen ote tekivät Polveen vaikutuksen. Rautapallo oli saanut kyytiä uukuniemeläisessä ladossa, johon Tiainen oli harjoituspaikkansa järjestänyt.
– Varsinkin heittolajien kaverit tulivat merkillisellä tavalla noista maalaiselämän ympäristöistä. Sillä täytyi olla vaikutusta, Polvi pohtii.
– Niillä ihmisillä oli sellaista fyysistä valmiutta, eri lailla sitkeyttä. Eikä silloin matkusteltu sillä tavalla, ja urheilu antoi mahdollisuuden päästä vähän kotiympyröitä pitemmälle. Sekin oli yksi motiivi.
Samoissa Los Angelesin kisoissa Uukuniemi sai tavallaan toisenkin olympiavoittajan, kun sieltä Neuvostoliitolle luovutetulta puolelta kotoisin olleen Kalevi Härkösen poika Arto Härkönen nappasi vain päivää aiemmin keihäänheitossa kultamitalin.
Mitoiltaan Tiainen ei kuitenkaan ollut kovinkaan isokokoinen. Pituudeltaan hän oli 182-senttinen, eikä monien maailmanhuippujen vahvuutena ollut syliväli ollut merkittävän iso. Sen avulla jättiläiset saavat moukariin rutkasti lisää liikenopeutta.
– Hän oli tahtoihminen. Ei hän liikunnallisesti ollut mikään erityisen lahjakas, mutta hän rakensi kaiken sen vaadittavan ominaisuuden kovalla tahdolla ja ahkeruudella. Lisäksi hän oli erittäin neuvokas kaikissa urheiluun liittyvissä käytännön asioissa. Ei jääty tuleen makaamaan, Polvi kuvailee.
Juha Tiainen nuorten Suomi-Ruotsi-Norja-maaottelussa Hyvinkäällä elokuussa 1975.Lehtikuva
Rautainen kilpailija
Tiaisen kanssa vuosikaudet moukarin Suomen mestaruuksista taistellut Harri Huhtala muistaa Lappeenrannan Urheilu-miehiä edustaneen Juhan äärimmäisen kovana kilpailijana.
– Koskaan ei tiennyt ennen kuin kilpailu oli ohi, että voiko häntä edes voittaa. Välillä tuli huonompiakin kilpailuita, mutta sitten kun onnistui, niin silloin hän oli kyllä sitäkin kovempi urheilija, Huhtala sanoo.
Kolme vuotta vanhempi Huhtala voitti urallaan yhdeksän Suomen mestaruutta, Tiainen kuusi. Vuoden 1983 Helsingin MM-kisoissa kaksikko oli sijoilla yhdeksän ja kymmenen, mutta sitten tapahtui käänne. Vuodesta 1984 tuli Tiaisen suuri vuosi, eikä Huhtala kyennyt muistinsa mukaan enää kertaakaan kaatamaan tätä kauden aikana.
Tiainen ja Polvi olivat vuoden 1982 Ateenan EM-kisojen jälkeen tehneet suunnanmuutoksia harjoitteluun. Haamuraja meni ensimmäisen kerran rikki loppukesästä 1983, kun Tiainen rikkoi Mäntyharjulla Huhtalan nimissä olleen Suomen ennätyksen ja siirsi sen saman tien uusille metrilukemille tuloksella 81,02.
Juha Tiaisen fysiikasta on hyvä osoitus tämä arkistoista löytynyt aarre, jossa moukarimies haastaa pika-aituri Arto Bryggaren vauhdittomassa loikkakisassa vuonna 1986:
Kuume nousi olympialaisten alla
Los Angelesin olympiakisoista 1984 tuli monella tapaa erikoiset. Neuvostoliitto vastasi Yhdysvaltain vuonna 1980 Moskovan kisoissa tekemään boikottiin ja sai toistakymmentä muutakin maata vetäytymään tapahtumasta. Itäblokin maista vain Romania lähti Los Angelesiin ja oli lopulta mitalitaulukon toinen isäntämaan jälkeen.
Suomi saavutti neljä kultaa, kaksi hopeaa ja kuusi pronssia. Se oli paras tulos sitten vuoden 1956 Melbournen 15 mitalin saldon ja on ollut omaa luokkaansa missään olympiakisoissa viimeisen 60 vuoden aikana.
Tiainen lähti kesän 1984 tulostasollaan olympialaisiin suurena ennakkosuosikkina, kun monet Neuvostoliiton ja muiden itäblokin maiden heittäjät jäivät pois. Tampereella 11. kesäkuuta tullut tulos 81,52 oli Suomen ennätys aina vuoteen 2002 asti, kunnes Olli-Pekka Karjalainen rikkoi sen Lahdessa 18 sentillä.
Tiainen ja Polvi olivat ennen Los Angelesin kisoja leireilleet kahtena keväänä kolmen viikon ajan Palo Altossa Kaliforniassa. Olympialaisiin valmistauduttiin kisakaupungin ulkopuolella San Josessa erittäin huolellisesti, mutta juuri ennen kisoja sairastuminen oli viedä parhaan terän heittäjästä.
– Harjoittelimme vajaan viikon verran siellä. Kaikki meni hyvin, mutta saimme sieltä sellaisen ylänielun tulehduksen, jonka takia korvat olivat tukossa ja lievä kuume molemmilla, Polvi muistelee.
– Lämpötila hipoi silloin varjossakin 35 astetta. Stadion oli kaivettu puoliksi monttuun maan alle ja se oli kuin kirnu. Kun on hirmuinen helle ja korvat vähän tukossa, niin se vaikuttaa tasapainoon. Siinä oli suuri vaara, että Jussi tippuisi jo karsinnassa pois.
– Ei hänellä lähtenyt heitto kulkemaan ollenkaan sillä tavalla, mutta hänellä oli niin jumalaton rutiini, että hän selvitti sen sillä.
Vaatimaton tulos 72,68 riitti olympiafinaaliin kahdeksantena heittäjänä. Harri Huhtala viskasi möhkäleen reilun metrin pidemmälle ollen karsinnan viides.
Juha Tiaiselta irtosivat pienet tuuletukset Los Angelesin olympiavoitosta 1984./ All Over Press
Finaali oli karahtaa heti alkuunsa
Tiainen ja Polvi pitivät sairastumisen omana tietonaan. Sen he kertoivat julki vasta olympiavoiton varmistuttua. Kaksi ensimmäistä heittoa epäonnistuivat finaalissakin – Tiaisen omien sanojen mukaan yliyrittämisen takia – mutta kolmannella jysähti kelpo tulos 78,08.
Jatkopaikka kolmelle viimeiselle kierrokselle olisi ollut ennen heittoa nipin napin taskussa. Tiainen ei tätä kuitenkaan itse tiennyt ja päätti tehdä huolellisen suorituksen. Rahkeita olisi ollut hänen mukaansa pitempäänkin heittoon.
Sen jälkeen vuorossa oli länsisaksalainen Karl-Hans Riehm, jonka heitto kantoi kymmenen sentin päähän. Polven mukaan Tiainen pelkäsi enemmän energisen Klaus Ploghausin vastausta, jota ei koskaan kuitenkaan tullut. Tämä jäi kisassa pronssille viimeisen kierroksen tuloksellaan 76,68.
Taisto Polvi oli saanut vain kahden tunnin kisapassin moukaripäiville ja kökötti 80 000 katsojan seassa jännittäen. Tiainen uskalsi katsella Riehmin viimeisen heiton, koska tiesi kilpakumppanistaan, ettei vanhasta miehestä ollut tuossa helteessä parantamaan viimeisellään. Polvi ei ollut tästä yhtä varma.
– Samalla stadionilla Ville Pörhölä menetti voiton viimeisellä heitolla (vuoden 1932 olympiakisoissa). Ajattelin, että toistaako tuo historia itsensä, Polvi muistaa pohtineensa.
Tiainen oli tästäkin historiasta urheilun kävelevänä tietosanakirjana varmasti hyvin tietoinen, mutta Riehmin viimeinen heitto päättyi yliastumiseen ja suomalainen kruunattiin olympiavoittajaksi.
– Oli se elämäni vaikein paikka, koska en tiennyt, että olenko varmasti jatkossa eli kahdeksan sakissa. Kun on liian selvä suosikki, niin se tilanne ei ole kovinkaan helppo. Yritin haukata liian ison suupalan heti ensimmäisellä heitolla, Tiainen tuumi MTV:n urheilutoimittajan Anssi Kukkosen voittohaastattelussa.
Kotona Uukuniemellä nostettiin aamusta lippu salkoon. Äiti Kerttu oli jo valmistautunut mitalijuhliin leipomalla kakkupohjia valmiiksi. Isä Pentti sai vastata onnittelusoittoihin ennen kuin lähti arkisiin maatilan askareihin.
4:06Kymmenen uutiset vieraili Tiaisten kotitilalla Uukuniemellä. Haastattelussa oli mukana myös vaimo Tuula. Lisäksi uutiset vieraili myös Lappeenrannan torilla kuulostelemassa kansalaisten tunnelmia.
Multaa levittäessä sattui tapaturma
Valmentaja Polven mukaan Tiainen oli olympiavuoden jälkeen vielä vahvasti matkalla ylöspäin urallaan. 29-vuotiaan kultamitalistin kausi 1985 alkoi varsin lupaavasti. Hän heitti heinäkuun ensimmäisenä päivänä Joutsenossa kauden parhaansa 78,10, mutta tämä jäi hänen vuoden viimeiseksi kilpailukseen.
Heinäkuun alun viileässä kesäillassa Jussi levitti ilman paitaa nurmikkomultaa uuden omakotitalonsa pihamaalle. Lapioidessa selässä napsahti pahasti, mutta hän ei lähtenyt hakemaan apua vaivaansa.
– Hän oli vain sitkeästi kotona, vaikka kramppi puristi lonkasta polveen, niin että hermot kuoleentuivat. Oikea jalka oli kuin ankan jalka, Taisto Polvi kertoo.
– Ei siinä olisi tarvinnut kuin mennä lasarettiin ja lyödä piikki, jotta se olisi lauennut, mutta ei, sitkeänä miehenä hän jäi kotiin. Siitä oli oikein turmiolliset seuraukset, jotka vaikuttivat loppu-uraan. Hän oli puoli vuotta töistäkin poissa.
Tiainen oli siviiliammatiltaan poliisi.
– Moukarinheitossa juuri oikean jalan liike on ratkaisevaa, eikä se koskaan enää ihan entiselleen tullut, mutta valtavalla tahdonvoimalla hän kuntoutti sen talven aikana.
Tuon jälkeen Tiainen oli vielä vuoteen 1990 asti jatkuneella kilpaurallaan 77–78 metrin heittäjä, mutta entiselleen hän ei koskaan loukkaantumisen takia palannut.
– Arvioisin, että ilman sitä loukkaantumista hän olisi laittanut Suomen ennätykseen metrin puolitoista lisää, mutta ei hän maailmanennätykseen olisi missään nimessä yltänyt, Polvi toteaa.
– Minä lopetin hänen valmentamisensa vuonna 1986, ja silloin hän puhui, että hän ottaa lajivoimaa niin paljon, ja sillä hän kompensoi sen, Polvi sanoo pyörähdysvauhdissa menetetystä nopeudesta.
Valmentaminen turhautti raatajan
Heittouransa jälkeen Tiainen toimi 1990-luvun alussa moukarinheiton lajivalmentajanakin. Tässä työssä hän kuitenkin turhautui oltuaan itse paljon intohimoisempi harjoittelija kuin kukaan suojateistaan.
– Juhan luonne oli hyvin ehdoton. Hän vaati paljon itseltään ja myös muilta. Ei hän jaksanut sellaista kuin pari kolme vuotta. Kun siihen on pannut niin paljon potentiaaliaan, ja jos toiminta ei vastaa sitä, mitä ajattelee, niin se ei kovin pitkään kiinnosta kuitenkaan, Polvi toteaa.
Tiaisella oli kuitenkin loppuun asti myös henkilökohtaisia valmennettavia. Entistä kilpakumppaniaan Harri Huhtalaa hän näki esimerkiksi moukarikarnevaaleilla ja muissa yhteyksiä vielä viimeisiin vuosiinsa asti.
Myös ystävyys Taisto Polven kanssa säilyi. Heitä yhdisti urheilun lisäksi myös klassinen ja hengellinen musiikki. Baritona laulava 79-vuotias Polvi jatkaa edelleen esiintymisiään. Tiainen puolestaan oli oppinut viulunsoiton taidon isoisältään.
– Tapasimme kerran vuoteen kahteen, ja jos jommallakummalla jotain vähän merkittävämpää oli elämässään menossa, niin kyllä siitä aina soitettiin.
SaiPa löysi kotikaupungin pojan töihin
Tiainen ponnahti vielä kerran julkisuudessa esiin, kun Lappeenrannan ylpeys, jääkiekon SM-liigaseura SaiPa palkkasi hänet kuntovalmentajakseen 1990-luvun lopulla.
Tuolloinen toimitusjohtaja Ilkka Kaarna oli tutustunut moukarimieheen jo omalla kiekkourallaan. Kiekkoilijoiden hyppiessä fysiikkatreeneissään 80 sentin aitoja Tiainen oli tullut ja nostanut tason 120 senttiin pomppien aidoista yli kuin kumipallo.
SaiPassa hän viihtyi kuitenkin vain hetken, mutta hoiti tehtävänsä tapansa mukaan kiitettävästi. Erityisesti Heikki Mälkiän valmennusryhmä oli erittäin tyytyväinen Tiaiselta saatuun panokseen pelaajien lihasvoiman kehittämisessä.
– Hän teki hommansa hyvin ja toimi päävalmentajan ohjeiden mukaan. Valmennus oli kyllä hyvin tyytyväinen hänen työhönsä. Harjoitusmetodit olivat vain jossain mielessä liian rajuja tai sitten niitä ei osattu hyödyntää, Kaarna pohtii.
Tiaiseen Kaarna oli tutustunut kuitenkin jo kauan ennen SaiPassa aloitettua yhteistyötä. Vuonna 1986 kahden kesän takainen olympiavoittaja otti yhteyttä ja pyysi Kaarnaa opettamaan hänelle golfia. He kävivät kentällä pariin otteeseen, mutta kipinä golfia kohtaan ei Tiaisessa koskaan kunnolla syttynyt. Pyörähdys oli Kaarnan silmiin valtava, ja palloonkin Tiainen osui.
– Pari mailaakin siinä meni poikki. Olivat varmaan vanhoja mailoja, Kaarna naurahtaa.
– Jälkeenpäin voi sanoa, että valitettavasti hän ei innostunut lajista. Olisi ollut hyvä, jos hän olisi aloittanut golfin tai jonkun muun aikaa vievän harrastuksen urheilu-uran jälkeen.
Miksi olympiavoittaja olisi ollut katkera?
Vaivasiko Tiaista se, että hän voitti olympiakultansa, ainoan arvokisamitalinsa kisoissa, joista jäi pois suuri osa maailman parhaista heittäjistä kylmän sodan poliittisten jännitteiden takia?
Ylen palkitussa Kiveen hakatut -radiosarjassa Los Angelesin voitto esitettiin Tiaisen tragediana, joka teki heittäjästä myöhemmin synkkämielisen, jopa katkeran ihmisen. Urheilu-uran jälkeen Tiainen ei oikein löytänyt paikkansa muissa elämänaskareissa, ja alkoholi astui kuvioihin, mutta oliko hän todella katkera urheilijana jättämästään perinnöstä?
Suomen Urheiluliiton pitkäaikainen valmennuspäällikkö Jarmo Mäkelä ei Iltalehden haastattelussa vuonna 2017 allekirjoittanut väitettä. Niin ei tee myöskään Taisto Polvi, joka kaikista urheiluihmisistä tunsi Tiaisen ehkä parhaiten.
– En ymmärrä, miten hänet on leimattu jotenkin katkeraksi. Ei hän minun mielestäni sellainen ollut, eikä hänellä ollut mitään syytä siihen. Se on minun mielestäni ihan väärä arvio, Polvi vakavoituu.
– Hän joutui sitä vuosikymmenet vastaamaan, että mitäs jos… Hänhän sanoi, että ”minä olen olympiavoittaja, mutta tiedän, etten ole maailman paras moukarinheittäjä”. Siinä on aika rehti vastaus.
– Sehän oli mitä oli. Eihän maailmanpolitiikalle mitään voi pieni ihminen, Polvi jatkaa.
Olympiafinaalissa seitsemänneksi sijoittunut Harri Huhtala näkee asian samoin.
– Hän oli sen kilpailun paras – paikalla olleista. Se täytyy aina muistaa, Huhtala lisää.
– Kilpailun luonnehan olisi muuttunut aika erilaiseksi, mutta kyllä minä uskon, että Jussi olisi ollut aika korkealla siitä huolimatta, Huhtala lisää huippujen puuttumisesta.
Vain kaksi viikkoa ennen olympialaisia Länsi-Berliinissä käytiin hurjatasoinen moukarikisa, jossa Tiainen taipui tuloksella 80,42 vain Neuvostoliiton virolaisheittäjälle Jüri Tammille. Paikalla olivat kaksien edellisten olympialaisten voittajaa Juri Sedyhiä lukuun ottamatta liki kaikki maailman huiput. Tiaisen taakse jäi muun muassa juuri hiljattain maailmanennätyksen hirmukaarella lukemiin 86,34 parantanut Sergei Litvinov.
Juha Tiainen olympiavoittajana palkintopallilla kahden länsisaksalaisen heittäjän kanssa.imago/Horstmüller/ All Over Press
Ystävä tavoitti päivää ennen kuolemaa
Juha Tiainen kuoli 27. huhtikuuta 2003 Lappeenrannassa 47-vuotiaana. Työtoverit alkoivat huolestua, kun miestä ei kuulunut töihin sovittuna aikana.
Taisto Polvi oli viimeisen kerran yhteydessä ystäväänsä vielä aivan tämän viimeisinä päivinä.
– Soitin Jussille päivää ennen hänen kuolemaansa. Hän oli juuri tullut töistä yövuorosta. Sittenhän hänen poismenonsa tapahtui vuorokautta myöhemmin.
– Se oli sitkeä virusperäinen kuumeeton keuhkokuume, joita esiintyy maassa muutama vuodessa. Hänellä oli vähän huono olo kaiken aikaa, mutta töissä hän vain oli.
Harri Huhtala oli niin ikään yhteyksissä Tiaiseen myös tämän viimeisinä vuosina.
– Olihan se kova yllätys. Kuitenkin nuori ihminen. Se oli melkoinen järkytys kyllä. Paljon olimme yhdessä, joten kyllä se kosketti aika kovastikin, Huhtala sanoo.
