Suomalainen yleisurheilutähti Maria Huntington, 23, käänsi rajun olympiauutisen edukseen: ”Voin tapella kärkisijoista”

4:50
Videolla juttua Tokion olympialaisten siirtymisestä.

Tokion kesäolympialaiset siirtyvät vuodella eteenpäin kesään 2021. Maanantaina Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen Dick Pound kertoi, että kisojen siirrosta oli päätetty, ja tiistaina Japanin pääministeri Shinzo Abe vahvisti, että kisat siirtyvät vuodella eteenpäin.

Seitsenottelija Maria Huntington, 23, osasi odottaa KOK:n päätöstä. Huntington sanoo, että päätös perumisesta oli helpottava.

– Nyt kun tietää, että kisoja ei ole tänä vuonna, voi alkaa valmistautua siihen, että ne ovat ensi vuonna, Huntington sanoi MTV Urheilulle.

Ottelija löysi kisojen peruuntumisesta myös positiivisia puolia.

– Nyt on vuosi enemmän aikaa valmistautua, ja voi olla parempi ensi vuonna. Tuli enemmän sellainen fiilis, että ensi vuonna voin olla siellä tappelemassa kärkisijoista. Mielelläni haluan kääntää kaiken optimistiseksi.

Huntington ei ollut vielä varmistanut paikkaansa olympialaisissa, sillä hänen viime kaudella tekemä ennätyksensä 6339 pistettä uupuu 81 pistettä olympiarajasta. Tulosta oli tarkoitus tehdä kevään ja kesän kilpailuissa, mutta niitä on jouduttu perumaan epidemian leviämisen takia.

– Se oli ainoa asia, mikä mietitytti, että onko mahdollisuutta tehdä rajaa. Toisaalta tiesin koko ajan, että jos ne (olympialaiset) järjestetään, olisi joku kisa mahdollista tehdä. Silloin olisi pitänyt näyttää, että on paikan arvoinen.

Sisäliikuntapaikkoja on suljettu Suomessa koronavirusepidemian vuoksi, mikä on rajoittanut myös urheilijoiden harjoittelumahdollisuuksia. Huntingtonin harjoitteluun asialla ei ole ollut suurta vaikutusta. Hän on päässyt harjoittelemaan Tampereella Kauppi Sports Centerissä ja tehnyt paljon harjoituksia myös ulkona.

– Ulkona on ollut aika täydellinen sää.  Melkein kaiken nopeus- ja punttitreenejä lukuun ottamatta pystyy tekemään ulkona.

Kun olympialaiset peruuntuivat, siirtyy Huntingtonin kauden päätähtäin Pariisin EM-kilpailuihin elo-syyskuun vaihteessa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja