Suomalainen sarjakuvataiteilija piilotti päivän strippiin ikimuistoisen yllätyksen – varsinainen metatason kosinta: ”Kyllä jännitti kovasti”
Moni on huomannut, että aamun (23.7.) Helsingin Sanomien sarjakuvasivuille oli eksynyt varsin erikoinen sarjakuva.
Kamala Luonto -sarjakuvassa esiintyy normaalisti erilaisia metsän eläimiä, mutta tällä kertaa sen tekijät itse olivat päätyneet ruutujen sisään.
Kamala luonto on strippisarjakuva, jota tekevät Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen. Siviilissä tekijät ovat olleet pariskunta jo tasan neljän vuoden ajan. Vuosipäivän kunnikasi Vehniäinen oli päättänyt kosia rakastaan ikimuistettavalla, mutta silti pariskunnalle aika ilmeisellä tavalla.
– Sarjakuvataiteilijalle aivan ominainen tapa ilmaista itseään, Vehniäinen toteaa MTV Uutisten haastattelussa.
Sarjakuvassa mies istuu aamupalapöydässä naisen kanssa odottaen jännittyneenä, että nainen lukisi sarjakuvan, jossa mies kosii naista sarjakuvalla. Ruuduissa liikutaan siis varsinaisilla metatasoilla. Helsingin Sanomissa ilmestynyt strippi piti myös hyväksyttää lehden päässä. Vihreää valoa tempaukselle näytettiin viimein eilen illalla.
– Edellisenä yönä en nukkunut oikeastaan yhtään, että kyllä jännitti kovasti, Vehniäinen kertoo tuntemuksistaan kosinnan alla. Pieni pelko oli siitä, entä jos Lappalainen ei olisikaan ilahtunut julkisesta kosinnasta.
Lappalainen oli osannut odottaa, että pariskunnan vuosipäivänä tapahtuisi jotain normaalista arjesta poikkeavaa. Yleensä Vehniäinen on leiponut kakun tai pariskunta on tehnyt jotain yhdessä. Kosintaa hän ei kuitenkaan ollut vielä herätessään tajunnut odottaa.
– Kyllä mulla hälytyskellot alkoivat jo heti aamusta soimaan, kun Jarkko takavarikoi puhelimeni. Mietin, että nyt tässä on jotain erikoista, Lappalainen naurahtaa.
Katso yltä tuoreen kihlaparin haastattelu. Oliko kosintahetki tismalleen samanlainen kuin miten Vehniäisen sarjakuva oli tilannetta ennustanut?
Lue myös: Vastaisitko tähän kosintaan kyllä? Maajussi pujotti kihlasormuksen kyseenalaiseen paikkaan
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää