Suomalainen sallii toisten suomalaisten rikastua vain tietyissä tapauksissa – näillä tavoilla ansaittua rahaa ei katsota hyvällä

Ahkeruudella saa vaurastua 1:44

Suomalainen suhtautuu toisen suomalaisen vaurastumiseen varauksin. Kaikenlainen vaurastuminen ei suinkaan sovi suomalaisille, ilmenee Danske Bankin teettämästä kyselystä, johon haastateltiin 1 507 ihmistä.

Helsingin keskustassa vaurastumista koskeviin kysymyksiin vastanneet ihmiset suhtautuvat asiaan avarammin kuin kyselytulokset antavat olettaa.

– Kaikki lailliset tavat vaurastua on ok, Bertta Korhonen sanoo.

Samoilla linjoilla on myös Emma Salart.

– Kunhan on laillista, niin on minusta ihan hyvä.

Riikka Torppa katsoo, että toisten vaurastumisesta on hyötyä kaikille.

– Kun siitä vauraudesta maksetaan asianmukainen siivu yhteiskunnalle vaikka perintöverona tai muuten, niin kaikki hyötyvät.

– Sitä paitsi, voihan sitä iloita, kun jollakin menee hyvin, Torppa sanoo.

Heikki Molari kannattaa ahkeruutta.

– Kun tekee kovasti töitä ja vaurastuu, se on hyvä. Se heille suotakoon, Molari toteaa.

Ahkera saa vaurastua

Suomalaiset sallivat vaurastumisen mieluiten ihmisille, jotka ovat itse ponnistelleet vaurauteen.

Säännöllinen säästäminen ja tiukan kulukurin pitäminen on suomalaisten mielestä hyväksytyin tapa vaurastua. Sen mainitsee 46 prosenttia vastaajista.

– Suomalaisten mielestä on ihan ok vaurastua silloin, kun sen saavuttaa kovalla työllä tai ammatilla, jota varten on pitänyt opiskella kovasti, maajohtaja Leena Vainiomäki Danske Bankista kertoo.

Hyväpalkkainen, ahkeralla opiskelulla saavutettu työpaikka saa kyselyssä toiseksi eniten mainintoja. Vastaajista 40 prosenttia mainitsee sen.

Lottovoitolla vaurastumiseen suhtautuu suopeasti 31 prosenttia vastaajista.

Sijoittamista karsastetaan

– Kohujulkkisten julkisuudellaan ansaitsema vauraus tai poliitikkojen vaurastuminen ei sitten kelpaakaan suomalaisille, Vainiomäki sanoo.

Kyselyssä selviää sekin, ettei avioliiton kautta vaurastumista katsota hyvällä. Sitä pitää hyväksyttävänä vaurastumistapana vain prosentti vastaajista.

Vaikka säästeliäisyyttä ja ahkeruutta kannatetaan, säästöjä ei suomalaisten mielestä saa sijoittaa. Vain 11 prosenttia vastanneista hyväksyy sijoittamisen tapana vaurastua.

Lotto jakaa mielipiteet

Vastaajia pyydettiin listaamaan viisi hyväksyttävintä ja viisi vähiten hyväksyttävää tapaa vaurastua.

– Hämmästyttävää kyllä, molemmille listoille nousi lotto, sanoo Vainiomäki.

Erityisen suopeita lottovoitolle ovat keski-ikäiset: 40–49-vuotiaiden mielestä se on hyväksyttävin keino vaurastumiseen.

Kyselytutkimuksen Danske Bankille toteutti YouGov Finland loka-marraskuun vaihteessa. Kyselyn virhemarginaali kokonaistuloksissa on noin 2,3 prosenttia.

Lue myös:

    Uusimmat