Sami Pajari on tehnyt taustajoukkoineen päätöksen kauden 2022 kilpailusuunnitelmastaan.
Pajari, 20, voitti viime vuonna rallin MM-sarjan JWRC-junioriluokan mestaruuden, joka antoi hänelle kaksi palkintovaihtoehtoa tälle vuodelle. Pajarilla oli mahdollisuus saada itselleen Ford Fiesta Rally2 -auto, jolla hänen olisi pitänyt osallistua MM-sarjan WRC2-luokan kisoihin. Tämän palkinnon kääntöpuolena oli se, että Pajarin olisi pitänyt itse vastata kaikista muista kuluista – kuten auton huollosta kisoissa.
Sen sijaan Pajari päätti tarttua toiseen vaihtoehtoon: viisi MM-osakilpailua avaimet käteen -periaatteella Ford Fiesta Rally3 -autolla. Lisäksi Pajari saa Pirelliltä käyttöönsä 200 rengasta.
- Valintamme kohdistui Rally3-luokan kalustoon, koska uskomme tämän olevan paras askel matkalla rallin maailmanmestariksi. Tällä tavoin voimme kerryttää kilometrejä ja kokemusta eri osakilpailuista, alustoista ja totuttautua nelivetoautoon, Pajari selvittää tiedotteessaan.
Nelivetoisilla Rally3-autoilla kilpaillaan rallin MM-sarjan uudistuneessa WRC3-luokassa, jonka mestaruutta Pajari lähtee tavoittelemaan. Myös MM-sarjan juniorimestaruudesta ajetaan WRC3-luokan ohessa Rally3-Fiestoilla, joten Pajari voi jahdata jopa tuplamestaruutta.
Pajari osallistui jo kauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa WRC3-luokan kisaan ja otti täyden pistepotin. Viisi osakilpailua sisältävä JWRC-kausi käynnistyy puolestaan helmikuun lopussa Ruotsin osakilpailusta. Ruotsissa Pajari saa vastaansa muun muassa Lauri Joonan, brittikuljettaja Jon Armstrongin, ranskalaisen Jean-Baptiste Franceschin ja Viron Robert Virvesin.
Pajarin kilpailuohjelmaan kuuluu myös muutama kilpailu Rally2-autolla. Suomalaistoivo osallistuu Fordin Rally2-autolla tulevana viikonloppuna ajettavaan Riihimäen SM-ralliin.
MM-sarjassa Pajari keskittyy Euroopassa ajettaviin kilpailuihin. Ruotsin lisäksi JWRC-sarjaan kuuluvat Kroatian, Portugalin, Viron ja Kreikan osakilpailut. Viidestä osakilpailusta neljä parasta tulosta otetaan huomioon loppupisteissä.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää